Harrastesarja: Jaguar XJ6 Sovereign

Jaguar XJ6 Sovereign

Minulle tarjottiin mahdollisuus koeajaa Jaguar XJ6 Sovereign, vuosimallia 1995. Epäilemättä koeajo kiinnosti, sillä mallina XJ:llä on pitkät perinteet, ensimmäisen malliversion ilmestyessä jo vuonna 1968, tuotannon jatkuessa aina näihin päiviin asti. Koeajoauto on tuontipeli, ensimmäisen rekisteröintimaan ollessa Saksa, ja tullen sitten mutkan kautta Suomeen. Kilometrejejä XJ6 on parissakymmenessä vuodessa kerännyt vain 234tkm, mikä on ikään nähden varsin vähän. Sisältä ja ulkoa kaikki on muutenkin ehjää. Vain yhden ainoan kulumakohdan löysin, sekin oli kuljettajan penkissä. Sisusta on nahkaa, sekä puuta / puujäljitelmää. Sovereign oli ikäänkuin XJ:n hyvin varusteltu versio, eikä missään kohtaa jää enempää toivomisen varaa. Penkki on sähkösäätöinen, ja CD -soitinkin on, 6:n levyn vaihtajalla. Katsotaan, mihin tästä herkusta oikein on? Epäilemättä vuonna 95 ollut huippuauto!

Ajaminen, ominaisuudet tarkemmin..

Jaguar XJ6 Sovereign, inside

Ulkonäöllisesti tämän korimalli on uskollinen muille aikakautensa Jaguareille – sukunäköä löytyy. 4 -litrainen rivi6 tarjoilee sellaisen äänimaailman, että varsinkin tähän autoon tottumattomalle pelkkä käynnistäminen on jo show. Autoon sisälle on helppo mennä, sekä kuljettajan penkki on hyvä istua, epäilemättä myös pitkällä matkalla. Ajoasento löytyy mukavaksi 170cm pitkälle kuljettajalle helposti. Ajoon lähdössä käy heti selväksi, että auto kulkee kuin laiva, tasaisen varmasti. Automaatti vaihtaa vaihteet pesään miellyttävästi, ja hyvän näkyvyyden takia auto on helppo ajaa myös keskustassa, eikä auto ole niissäkään olosuhteissa lainkaan kankea. Hidastetöyssyistä auto selviää mallikkaasti, mennen niistä miellyttävästi ylitse. Moottoritielle mennessä kiihtyvyys on hillittyä ilman kickdownia, mutta kickdownin nostaessa kierroksia, myös autokin lähtee hieman eritavoin. Jopa niin, että herkempi voisi säikähtää. Varsinaisesti mistään ralliautosta ei kuitenkaan ole kyse, eikä tarvitsekkaan olla. Tässä autoluokassa epäilemättä tärkein pääpiirre on hienostuneisuus, minkä kuuluukin olla hallitseva piirre. Auto on erittäin miellyttävä menijä myös 80 – 100km/h nopeusalueilla. Flexfuel -kone tekee sen, että tankkiin pystyy tankkaamaan halvempaa RE85 -bensaa, mikä tekee tällä autolla ajamisen halvemmaksi. Toki myös muitakin bensiinilaatuja pystyy käyttämään, mikäli lompakko sen kestää. Talviajossa kuitenkin on oltava tankissa vähintään puolet jotain muuta bensalaatua, ja RE85:sta pystyy tankkaamaan sitten sen toisen puolitankkia.

Jaguar XJ6 Sovereign outside

Auton käytännöllisyyttä lisää se, että takakontin luukku on varsin iso – itseasiassa erittäin iso. Takakontista on löydettävissä myös CD -soittimen 6:n CD:n vaihtaja. Myös takapenkkiläisille tilat ovat isot, mikä on vain hyvä, nimittäin sielläkin matkustaa nahkapenkillä herroiksi. Mitä vielä? Ilmastointi ja sähkötoiminen kattoluukku vain lisäävät matkustusmukavuutta tukalassa kesähelteessä, mutta tässä autossa ne ovat vielä hieman fiksausta vaille.

Jaguar XJ6 Sovereign, moottori

Teholukemaksi tälle autolle luvataan 240hv. Flexfuel -koneen yleisyydestä tiedän varmuudella ainakin sen, että muutossarjoja on ollut tarjolla myös tähän Jaguariin. Kone on hiljattain läpikäyty auton myyneen liikkeen toimesta, ja tekniikaltaan varsin toimiva, sekä yleiseskunnoltaan siisti. Esimerkiksi nitinöitä ja natinoita ei ole, mikä vahvasti kertoo laadusta.

Lopputuomio

Jaguar XJ6 Sovereign flexifuel

Tämä kyseinen auto ei ole myynnissä, mutta osta toki samanlainen, mikäli sellaisesta pääset kauppoja tekemään. Tarjolla on ollut Rivi6, V8 ja V12, litratilavuuksien vaihdellessa 2,9 litrasta aina kuuteen litraan. Möys Daimler -nimellä on valmistettu omaa muunnosta Super 8, sekä Double Six, mitkä voisivat olla budjetin salliessa, ja sopivan hinnan kohdatessa mielenkiintoisia valintoja. Myös Daimlereina näitä on Suomen markkinoilla myynnissä nähty, jotenka mikään mahdottomuus ei ole valmiiksi rekisteröitynä tänne löytää – saati sitten Jaguar XJ:tä. Tämän korimallin elinkaari oli ymmärtääkseni aikanaan lyhyt, X300 -korimallin ollessa tuotannossa vain 1994 – 1997, ja seuraavan korimallin (X308) pysyessä tuotannossa pidempään. Se  ei edelleenkään poista sitä tosiseikkaa, että tämä auto on mukava ajaa, ja epäilemättä kiva omistaa :). Auton hinnat ovat halvimmillaan niin kohtuulliset, että tavallisella palkansaajallakin on mahdollisuudet nykyisellään tähän autoon, joka rinnastuu esimerkiksi Audi A8:iin.

Tämän Jaguarin laittaa ja myi: Jagfleet

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *