Ivalon kolari: jokainen kyytiläinen on henkensä arvoinen

Tänään, naistenpäivänä 8.3.2016, asuintalollani  on nostettu lippu ainoastaan puolisalkoon. Mikkeli ja monet sen opiskelijat surevat. Parkkipaikalta on hävinnyt ikääntynyt pieni punainen VW Polo Saksan kilvillä, joka ei koskaan sinne palaa. Kreikassa, Saksassa ja Ranskassa kolme perhettä ovat menettäneet perheenjäsenen. Ivalon kolari on jättänyt jälkensä monen mieliin.

Kolari liippasi läheltä: kuvat onnettomuuspaikalta nähtyäni heräsi aavistus että pieni punainen Polo talojemme parkkipaikalta oli toinen onnettomuusautoista. Uhrien opiskelupaikan vahvistuksen tultua julki sain huokaista helpotuksesta kun tiesin että kaikki kaverini ovat turvassa. Kukaan Aaltolaisista ei ollut osallisena onnettomuudessa. – Mikkelin Ammattikorkeakoulussa sen sijaan moni on menettänyt opiskelijakaverinsa ja ystävänsä. Otan osaa jokaisen ystävänsä menettäneen suruun.

Asenteet kohdalleen

Rattijuopumus oli Ivalon kolarissa merkittävä tekijä. Suomessa sen tuomittavuus on varmasti lähes kaikille päivänselvä asia. Oman asenteen mielessä pitäminen ratissa kuitenkaan ei. Sen joka ikinen viikko tuolla suuntaansa n. 230 kilometrin pätkällä Espoon ja Mikkelin välillä näkee yhden jos toisenlaista pöyristyttävää käytöstä liikenteessä. Ei suinkaan vain kiirettä, vaan suoranaista liikenteen vaarantamista. Ohitetaan keltaisten viivojen yli aiheuttaen melkein nokkakolari. Kiihdytetään nopeutta n. 50 kilometriä tunnissa, jottei vain takaa tuleva pääsisi ohi. Ajetaan kiinni takapuskurissa turvavälistä piittaamatta. Ei tässä kukaan täydellinen ole, muttei tällaista törttöilyä vahingossa kukaan harjoita.

Tapahtunut pisti omatkin aivosolut liikkeelle. Ajan joka viikko vähintään 500 km – useimmiten koulukavereita kyydissäni. Vaikka tiedostankin että olen vastuussa kyytiläisteni hengistä, voisi kaasujalkaa silti silloin tällöin keventää vielä lisää ja jättää turhat metrit ohituskaistalla odottamaan seuraavaa. Matkalle tulee varata riittävästi aikaa. En todellakaan haluaisi olla tuon nuoren saksalaisen opiskelijan asemassa, joka kuljettajana oli ainoa Ivalon kolarin Polon kyyditsemistä henkiin jäänyt. Vaikka olenkin vakaa sekä kylmähermoinen kuski, Korea-Chevyllä ja 14″ viimeisiä vetävillä nastarenkailla autosta ei paljoa jäljelle jää jos jossain rysähtää.

Eritoten näin kevään loskamoskakelien vallitessa toivoisinkin että jokainen pitää maltin matkassa ja hermot kylmänä teillä suhatessaan. Keli voi olla mitä arvaamattomin. Tämän pidän mielessä myös minä entistä hanakammin.

Pidetään meidän kyytiläiset ja kanssa-kulkijat liikenteessä hengissä, sillä jokainen on jonkun rakas ja henkensä arvoinen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *