Koeajossa Mercedes-Benz Axor 1829 – Ajamistani autoista numero 700

Mercedes-Benz Axor 1829 vm2008 / kuvat Mikko Kilkki

Olen pitänyt kirjaa autoista, joilla olen ajanut – ja tadaa, tässä on ajamistani autoista numero 700. Pyöreiden satasien kunniaksi ajoon lähti Mercedes-Benz Axor 1829. Malli, jonka sittemmin on korvannut Mercedes-Benz Antos. Axor asemoituu mallistossa pienemmän Ategon sekä isomman Actrosin väliin, ja sitä näkee paljon jakelukuljetuksissa.

Aikaisemmin pääsin myös Keskisuomalaiseen sen johdosta, että 700 autoa rupesi olemaan niin hilkulla. Juttu rupesi leviämään oikein huikeasti, ja tuntui, että some räjähti käsiin. Ainakin minun tietääkseni jutun julkaisi myös Kouvolan Sanomat printtiversiossaan, sekä Etelä-Suomen sanomat digiversiossaan. Jos juttu on päässyt myös muihinkin lehtiin, niin ne on sitten minulta jäänyt huomaamatta. Mutta eihän siinä, hyvää mainosta blogille kaikki tuollainen. Pienenä knoppitietona kyseisistä lehtijutuista mainittakoon myös se, että esimerkiksi Keskisuomalaisen juttu oli kuvitettu näyttävästi kahdella ottamallani selfiellä.

Mercedes-Benz Axor – Mihin se on tehty?

Mercedes-Benz Axor 1829 vm2008 / kuvat Mikko Kilkki

Vaikka Axorista on esimerkiksi myös puoliperäversio, näkee autoa paljon jakeluajossa nimenomaan ilman kärryä. Mallimerkinnän numerosarja 1829 kertoo, että kokonaispaino on 18 tonnia, ja koneen teholukema 290 hevosvoimaa. Tai oikeastaan noin 290 hevosvoimaa, sillä useinhan Mercedes tapaa pyöristää kuormureiden mallimerkinnöissään teholukemaa muutamalla hevosvoimalla. Koeajoautossa on manuaalivaihteisto, automatisoitu versio tuntisi nimen Telligent. Isoveli Actrosista on nähty blogissani jo aiemmin parikin eri versioa, uudempi ja vanhempi. Ategoa blogini puolella ei vielä ole nähty, vaikka kyseisellä autolla paljon olenkin ehtinyt jo ajamaan. Axor taas on jonkinlainen yhdistelmä Ategoa ja Actrosia, tavallaan niiden risteytys – sisältä voi löytää Ategosta tuttuja elementtejä, kun ulkopuolella Actrosista tututtuja juttuja. Vaikka Axor on jakeluautona tuttu, ja puoliperäyhdistelmänäkin olen sellaisen nähnyt, on Axorista olemassa esimerkiksi myös maansiirtoversio – ainakin neliakselisena. Axor maansiirtoautona perustuu siihen, että se on Actrosia kevyempi, jolloin hyötykuormaa saa enemmän. Itse olen nähnyt Axorin myös vaihtolava-ajossa. Mutta toisaalta, onhan esimerkiksi Ategoakin näkynyt myös loka-autona. Silloin se juju on sen pienempi koko, jolloin on helpompi ajaa ahtaisiin paikkoihin tyhjentelemään lokakaivoja.

Millainen ajettava on Mercedeksen Axor 1829?

Mercedes-Benz Axor 1829 vm2008 / kuvat Mikko Kilkki

Ikää autolla noin kymmenen vuotta, ja kilometrejä takana 371tkm. Omapaino noin kymmenisen tuhatta kiloa, ja kantavuutta kahdeksan tonnia. Kuusipyttyisen koneen litratilavuus 6,4 litraa, ja vääntöä jakelukuljetuksiin tarpeeksi. Vuosien saatossa vaihdekepin nuppi on vaihtunut tuning henkiseksi, näyttäen kyllä itseasiassa näin paremmalta mitä alkuperäinen. Kone hörähtää käyntiin mukavan oloisesti, ja vaihteet löytyy pesään helpostikkin, vaikkei vaihdekaaviota ole näkyvillä missään. Aluevaihteistoa ei ole, vaan vaihteet löytyvät henkilöautomaisen H-kaavion kautta.

Mercedes-Benz Axor 1829 vm2008 / kuvat Mikko Kilkki

Vuosimallin 2008 auto on vielä varsin pätevässä kunnossa ajoon. Ajoasento löytyy käsisäätöjen kautta. Koska tämä oli ajamani auto numero 700, suuntasin heti ensimmäisenä vakiohuoltsikan rekkaparkkiin, ja palkitsin itseäni ostamalla välipalaksi sämpylän. Kirjanpitoni mukaan olen ajanut nyt vuodessa sadalla eri autolla – tahti tuntuu vain kiristyneen vuosien saatossa. Edellinen satanen tuli täyteen 10.3.2017, ja lukema 700 autoa oli täynnä jo 13.2.2018.

Ajaessa tämä vaihtoautorivistön Axor tuntuu toimivan oikein mukavasti. Mitään moitteen sijaa en keksi. Jakelupuolen historiasta kertoo kylkiaukeava kontti, sekä perälautanostin. Vetokitaa ei ole, mutta sitä kaikki jakarikuskit eivät tarvitsekkaan. Toki jotkut jakelukuljetukset ajetaan yhdistelmällä.

Lopputulema

Mercedes-Benz Axor 1829 vm2008 / kuvat Mikko Kilkki

Mercedeksen Axor 1829 on tyypillinen perusjakari, joka mahtuu samaan kokoluokkaan, kuin vaikkapa Volvo FM. Jos hieman tujakamman Axorin haluaa, on myös useampiakselisia malliversioita saatavilla. Tähän autoon on rastitettu mukaan makuuhytti. Vaikka autossa ei yöpyisikään, on pidemmällä reissulla silti mukavaa, että hieman ylimääräistä tilaa on. Eihän siinä, 19 000 euroa Alvittomana, tai Alvillisena 23 560 euroa maksaen auto vaihtaa omistaaja. Riippuen toki, ostaako auton kuljetusyrittäjä, vai yksityishenkilö. Kaupanteko on aina positiivista :).

Koeajoauton lainasi: Niemi-Korpi Oy, Jyväskylä / www.niemikorpioy.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki