Liikennekulttuuri – syy miksi rakkauteni ajamiseen sammuu

autoslalom

Olen pitänyt pitkää hiljaiseloa. Sinänsä syy ei varmastikaan ketään kiinnosta, vaan haluan silti nostaa sen esille: rakkauteni ajamiseen on uhannut sammua. – Niin miksi?

Rattiin istuminen lähentelee jo painajaista. En enää aja. Tai no, ajan, mutta niin vähän kuin mahdollista.

Töihin ja kouluun kulkiessa kulkuvälineeksi valikoituu julkinen liikenne. Vaikka toisessa päässä odottaakin usein kymmenen minuutin kävelymatka ja työpaikalla olisi lämmin parkkihalli. Mikäli lähden liikenteeseen autolla, sen täytyy olla ajankohta ruuhka-aikojen ulkopuolella. Muualle kulkiessa luovutan auton avaimet avopuolisolle niin usein kuin hän vain haluaa ajaa. Ja kaupan päälle uppoudun itse näpräämään puhelinta niin paljon kuin mahdollista, jottei tarvitsisi kiinnittää huomiota ympäröivään liikenteeseen. Myös pelimatkoille on kesäisin värvätty kuskiksi avopuoliso, sillä kenenkään muun kyytiin en rohkene istuutua, mutta oma kuski kannattaa olla, mikäli itse loukkaantuu pelissä.

Niin hirveäksi on eritoten pääkaupunkiseudun liikennekulttuuri mennyt. Eikä verenpaineeni kestä.

Skoda Octavia –kuskit, RS:n omistajat etunenässä, ovat liittyneet BMW- ja Audi-stereotypiakerhojen jatkoksi. Oman elämänsä toimitusjohtajat viis veisaavat vilkun käytöstä, nopeusrajoituksista, saati punaisista valoista. Pikkuautorasismi sen kuin kukoistaa. Viimeksi eilen ajoimme letkassa moottoritiellä ja Kia-kuljettaja koki tarpeelliseksi ohittaa meidät, ja vain meidät, kun jatkoimme molemmat samaan suuntaan. Myöhemmin koki tarpeelliseksi väkipakolla ajaa kiinni turvavälinsä edellä ajaneeseen, jottei Auris vain pääsisi liittymään hänen eteensä, vaikka sopiva rako jo siinä oli ja Auris sopivassa kohdassa kaistaa vaihtaakseen. Ja tämä on vain jäävuoren terävintä huippua.

Liikennekulttuuri Suomessa on länsimaistumassa kovaa vauhtia. Niin lähellä USA:n isomman oikeus edellä –kulttuuria täälläkin jo ollaan. Olen todennut, että on muulle liikenteelle turvallisempaa, mikäli ajan mahdollisimman vähän niinä aikoina, kuin törttöilijät ovat keskittyneimmin liikenteessä. Niin kovasti nousee syke ja kierrokset myllyssä, mikäli luojan lahjat liikenteelle törttöilevät omalla kohdallani. Siinä on myös oma turvallisuus kortilla, kun ajaa pienellä autolla. Niinpä jopa edelleenkin erittäin toimintakelpoinen ja tarpeemme kattava, uskollinen the Kumisaapas on lähdössä eläkeajoon kesäautoksi ja etsinnässä on uusi auto.

Mutta se onkin jo oma tarinansa, palataan sen pariin seuraavassa kirjoituksessa.

 

Kuva: Mikko Kilkki