Onnellisten ajokoulu bloggarin silmin

Mazda ja Onnellisten Ajokoulu Ahvenistolla

Mazda järjesti jälleen Onnellisten Ajokoulun, ja Autovouhotus kutsuttiin sen pohjilta Ahveniston moottoriradalle. Mukana oli autoslalomin saloihin tutustumassa lisäkseni Rattituntuma -blogin Piia, sekä Poloinen -blogin Jenni, joilta on myös aikanaan lupa odottaa omat blogipostaukset aiheesta. Meistä bloggareista Jenni on osallistunut Onnellisten ajokouluun vuonna 2014, ja on kokemuksistaan kirjoitellutkin omaan blogiinsa. Päivän aikana pääsimme kaikki bloggarit myös itse ajamaan maahantuojan kalustolla radalla: autoina toimi Mazda 2 ja CX-3 mallit. Autoslalom rata oli niin nerokkaasti tehty, että ajoharjoitteet tulivat ikään kuin huomaamatta mukaan. Aika mitattiin jokaiselta ajosuoritteelta, jotenka hieman kisailun makuunkin pääsi ;). Jälleen kerran keli suosi, ja kaikilla oli mukana paljon hyvää mieltä :). Myönnän kyllä, ettei sitten inssin jälkeen ole allekirjoittanutta autolla ajaminen aivan näin paljoa jännittänyt. Bloggarikollegoiden kyydissä allekirjoittanut meni veteläksi, vaikka alkuun luulinkin jotain muuta. Pisteet menevät bloggarikollegoista Piialle, joka uskaltautui myös allekirjoittaneen kyytiin radalle. Piia myös ajoi Aki Linnanahteen vetämän rohkeampien ajajien ryhmän pohja-ajan radalla. Eikä Jenninkään ajosuoritus radalla yhtään hullumpi ollut! Allekirjoittanut poikkesi radalla ajamassa vain kahdesti, uudella 2:lla ja CX-3:lla.

Team Bloggarit Ahvenistolla, Onnellisten ajokoulussa

Mikä ihmeen autoslalom?

Autoslalom on kestopäällysteellä ajettava nopeuskilpailu, jossa hidastavia esteitä sisältävä rata pyritään ajamaan nopeasti maaliin asti. Onnellisten ajokoulussa rata oli merkitty keiloilla, joista keltaiset keilat kierrettiin vasemmalta, ja valkoiset keilat oikealta. Keilan kaatamisesta, tai väärältä puolelta kiertämisestä, rangaistiin todellakin lisäämällä sekunteja suoritusaikaan. Syy, miksi autoslalom oli ohjelmana tänänään Onnellisten ajokoulussa, oli puhtaasti tekniikkaharjoitus. Radalla sai luontevasti tehtyä käsittelyharjoituksia tämän radan pohjalta.

Ja entä se Onnellisten ajokoulu?

Onnellisten ajokoulun kouluttajat

Onnellisten ajokoulussa on epävarmojen, sekä turhankin varmojen kuskien ryhmät. Epävarmojen kuskien ryhmää luotsaa Anna Perho. Hieman turhankin varmojen ajajien ryhmää vetää Aki Linnanahde. Me autobloggarit seurasimme alunperin Akin varmojen kuskien ryhmää, mutta jäimme Jennin kanssa katseluoppilaiksi myös Annan ryhmään. Onnellisten ajokoulussa Akin ryhmä joutui aluksi inssiin, eikä liene kovinkaan moni saanut inssiä läpi? Tästä sitten lähdettiin hiomaan heidän liikennetaitojaan. Onnellisten ajokoulun aikana oppilaat saavat opetusta niin teoriassa kuin käytännössä, josta tämän päiväinen on hyvä esimerkki. Lopputuloksena jokaisen, joka on käynyt Onnellisten ajokoulun, pitäisi olla kuljettajana parempi, sekä onnellisempi liikenteessä :). Opettajina toimivat alan ehdottomat ammattilaiset, Jiri Kattelus ja Minna Sillankorva. Jiri on siviiliammatiltaan liikenneopettaja, ja Minna on naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991. Myös opettajien, Jirin ja Minnan ajotaidot nähtiin, ja radalla he pärjäsivät hienosti.

Mazda ja Onnellisten ajokoulu, Ahveniston moottorirata

Mazda ja Onnellisten ajokoulu, Ahveniston moottorirata

Leonidas, Jennin upea auto

Seat Leon FR

Poloinen -blogin Jennillä on tosiaan uusi hieno auto, Seat Leon FR. Kyseinen auto liittyy Onnellisten ajokouluun siten, että lähdimme sillä käymään Hämeenlinnassa, Ahvenistolla. Kyseisen värisiä autoja on Jyväskylässä huikeat 2kpl, ja pääsin ottamaan siitä kotimatkalla tyypit. Vaikkei vihreä varsinainen lempivärini ole, niin silti on pakko antaa pisteet värivalinnasta, jolla todella erottuu massasta! Ei saa esimerkiksi VW Golfia tämän värisenä, voi harmi :(. Kannattaa pysyä Poloinen -blogin suhteen taajuuksilla, nimittäin juttua Leonidaksena tunnetusta autosta on taatusti luvassa!

Ja entäpä se Onnellisten Ajokoulu muualla netissä? Katso vaikka tänne! Ja täytyy kyllä mainita vielä se, vaikka varsinaisia Onnellisten ajokoulun oppilaita emme olleet, niin silti oli mielenkiintoista päästä mukaan seuraamaan, mitä tämä meininki on :). Suosittelenkin jokaista hakemaan jatkossa mukaan Onnellisten ajokouluun, mikäli vain halua kehittää omaa ajotaitoaan :).

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *