Pohjoismaiden ensimmäinen Mirai luovutettiin asiakkaalle

Toyota Mirai

Ei ole sattumaa, että Tanska valikoitui Toyota Mirain ensimmäisten markkina-alueiden joukkoon. Maa on seitsemällä vetytankkausasemalla maailman ainoa maa, jossa on jo nyt koko maan kattava vetytankkausverkosto. Riittävän tankkausverkoston ja Toyota Mirain reilun 500 kilometrin toimintasäteen ansiosta autolla on mahdollista ajaa Tanskan päästä päähän. Krogskaardin nelihenkinen perhe on Tanskan ensimmäinen Mirai-asiakas.

Jacob Krogsgaard tilasi nollapäästöisen polttokennoautonsa useita kuukausia sitten kuultuaan, että Tanska olisi yksi ensimmäisiä maita, joissa uutuus esiteltäisiin. Auton luovutuspäivää oli odotettu vähintään yhtä hartaasti kuin joulua.

“Olen todella ylpeä saadessani olla ensimmäinen tanskalainen Mirai-asiakas. Mirai on tulevaisuuden auto. Odotan innolla, että pääsen ajelemaan perheeni kanssa tietäen, että auto ei aiheuta lainkaan haitallisia pakokaasupäästöjä.”

Krogsgaard on koulutukseltaan insinööri, ja hän työskentelee paikallisen vetytankkausaseman toimitusjohtajana. Hän onkin erittäin kiinnostunut uudesta teknologiasta myös ammatillisessa mielessä.

Lue Autovouhotuksen juttu suomalaisen Woikosken vetytankkausasemasta.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *