Saksalaiset autovalmistajat ostavat Nokian HERE -karttapalvelun

Keskikonsolin karttanäkymä osaa jo alkeellisen nipistä-ja-suurenna -eleen kahdella sormella.

Päivän talousuutiset kertovat Nokian myyneen HERE-paikkatietopalvelunsa saksalaiselle autokonsortiolle. Ostajana on Audi, Daimler ja BMW. Kauppahinta on 2,8 miljardia euroa ja kauppa toteutunee ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

HERE-paikkatietopalvelujen tunnetuin sovellus on varmasti kännykkänavigointiohjelmisto. Nokia on myös myynyt karttadataa eri toimijoille. Vielä tämän vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksen pohjalta datan myynti oli 29% kasvussa ajoneuvonavigaation osalta.

Karttatiedon lisäksi HERE:n kartoitusautot ovat ainakin Yhdysvalloissa keränneet 3D-karttadataa laser-skannauksella, eli LIDAR-järjestelmällä. Tämä luo hyvin tarkan 3D-kuvan auton ajamasta reitistä puineen, rakennuksineen ja liikennemerkkeineen. Katunäkymä on kuvattu talteen korkealla tarkkuudella.

Kaikki tämä data on tärkeää paitsi Google Earthin kaltaisissa web-sovellutuksissa, myös itsenäisesti ajavien autojen ohjaustekniikassa.

Slashgearin Youtube-video antaa hyvin kuvan Lidarin tarkkuudesta.

HERE:n myötä saksalaisilla onkin hallussaan kaikki komponentit autonomiseen autoon: Karttadata, navigointitekniikka, eli anturit ja kamerat Boschilta sekä varsinaisten autojen tuotanto.

Automotive News Europen lähteiden mukaan myös muut kuin kolme ostajatahoa ovat tervetulleita konsortioon. Keskusteluja olisi käyty muun muassa General Motorsin kanssa. Laaja käyttäjäkunta on tärkeää, sillä tulevaisuuden jatkuvasti internettiin kytketty auto paitsi hyödyntää dataa, myös kerää ja lähettää sitä jatkuvasti palveluntarjoajalle. Enemmän autoja – enemmän dataa. Parempaa ja tarkempaa dataa, kuten älypuhelimet jo tekevät.

Nokian paikkatietopalvelut ostettiin 2008 Yhdysvaltalaiselta Navteqilta 5,7 miljardilla eurolla. HERE on aikaisemmin tunnettu nimillä Ovi Maps ja Nokia Maps. Audi Ag on Volkswagenin melkein kokonaan omistama yhtiö, Daimlerin tunnetuin automerkki on Mercedes-Benz. Käytännössä kartat osti siis Saksan autoteollisuus. On mielenkiintoista nähdä miten nämä keskenään kilpailevat tahot pystyvät hyödyntämään yhteistä pääomaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *