Se on Loppu Ny – Mitä #c4cactuscrew:sta Jäi Käteen

CactusCrew

Viikko sitten koitti vihdoin se päivä, jota 10 viikkoa oli pelätty – oli aika luovuttaa Cactus the Napsu 2 takaisin ja jännittää osuuko voitto kohdalle. No eihän se osunut, kyllähän se jo suihkulaulanta-tehtävän jälkeen on tiedetty koko porukan joukossa että Jessehän sen voittaa. Näin viikko lopetuksen jälkeen, pettymyksen melkein jo nieltyäni ja viimein Kumisaappaan rattiin takaisin hypättyäni onkin ehkä sopiva aika puida koko prosessia. Vaikka kovasti sitä viime sunnuntaina jo meinasin, mutta jotenkin tuntui liialta loppuviimeksi ja piti Sveitsin reissuaan valmistella.

Jos jollekin vielä on epäselvää mistä hommassa oli kyse, selvittävää tekstiä löytyy täältä ja kampanjasivu täältä. CactusCrew

Koko kampanjahan oli sinänsä ideana aivan loistava ja olihan siihen syynsä miksi videohakemuksilla haettiin. Pitihän se hulluimmat tyypit saada mukaan että jotain mielenkiintoista saisi aikaan porukka vapaaehtoisesti. Aikamoinen riski ottaa 30 kuskia ajamaan jokseenkin präniköitä autoja 10 viikon ajan, vaan niin sitä suuremmilta naarmuilta vältyttiin! Omassani oli vain kynsinaarmuja oven kahvan takana pari (jännä kun hädin tuskin kynsiä olen kampanjan aikana omistanut :D). Erityisen hienoa oli, että ikähaarukka riitti meistä nuoremmista aina osa-aika eläköityneeseen Vellaan (aka. Veli Kaskinen). Tällä heijastettiin sitä, ettei Cactus ole vain nuorien ja trendikkäiden auto, kuten Ville Kormilainen LinkedIn-artikkelissaan lähti olettamaan, vaan enemmänkin ymmärtäisin että sellaisen kaupunkilaisen elämäntavan auto. Eihän se moottoriteknologia sitä hienostuneinta ollut, mutta sisältä löytyi mukavuuksia ja painoa oli runtattu alas jotta menopeli olisi taloudellinen. Heppojakaan ei liiemmin siunattu, eikä se periaatteessa kovin ralliauto ole, mutta itse runttasin monesti kytkimen avustuksella aika vauhdilla liikkeelle vastaten hieman jokseenkin sporttisen ulkonäön luomiin odotuksiin.

CactusCrew

Hauskaa oli ajella, mutta saihan tästä kampanjasta irti paljon muutakin kuin 8229 km (— okei, 10 oli mittarissa alussa). Ensinnäkin opin katsomaan autoja ihan uudesta näkökulmasta. Tällaisena wannabe-rallikuskina olen kuvitellut sen ajettavuuden ja kiihtyvyyden, jossain määrin heppojenkin olleen pääasia, mutta ei se aina ole. Ne 82hv sen jo heti alkuun todisti. Auton hilpeyttä herättävä ulkomuoto ja virtahevon kasvoja muistuttava keula sai ottamaan itsensä vähän vähemmän tosissaan ratissa ja vain nautiskelemaan kilsoista. Kierroslukumittarin puute toki aluksi vähän häiritsi, mutta myöhemmin senkin oppi sivuuttavan ja kuuntelemaan konetta. Videoiden kanssa hassuttelu opetti myös tajuamaan että muukin kuin älyttömän kallis voi olla mukavaa ja yksinkertainen todellakin kaunista ja käytännöllisempiä. Nyt osaan kiinnittää myös entistä enemmän huomiota moniin käytännön seikkoihin autossa, kuten lastausmukavuuteen — kiitos niiden kymmenien muuttolaatikoiden ja IKEA-reissujen…

Mutta parasta antia tässä hommassa on kuitenkin olleet ihmiset. Citroënin myynti- ja markkinointipäällikkö Kasper Jansson ja Lataamon myyntijohtaja Mikko Kaarlela olivat alussa todellakin oikeassa ja ystäviähän tästä hommasta jäi tosiaankin käteen! Eikä meidän facebook-ryhmä ole vieläkään kuollut 😀 Hienointa oli nähdä läpileikkaus erilaisia ihmistyyppejä ja huomata että joskus stereotypiat osuvat kohdilleen, mutta joskus romuttuvat täysin. Itse pyrin ennakkoluuloja välttämään, koska en itsekään putoa kaikkiin muotteihin, joten miksi muu maailma niin tekisi? Vaan kyllähän sitä vähän sai kopautusta päähän, että romukoppaan nyt vaan ne oletukset. Esimerkiksi Jonathan Silfver, jonka kasvoista ensimmäisenä mieleen jäi lävistykset ja kävi ilmi että hänhän on hevosten kouluttaja! (Joka paukutti muuten kilsakuninkuuteen olikohan reilulla 11tkm:llä.) Rennon rempseä Viivi Laube-Pohto puolestaan oli tehnyt Grillikuume-kilpailun jälkeen alanvaihdoksen ja alkanut yrittäjäksi. Nykyään häntä voi tilailla vaikkapa grillailemaan omiin juhliisi. Ihanan Perhe Tikkasen nuorin edustaja sai lisänimen Aurinkoinen, sillä jaksoi aina hymyillä ja ilahduttaa meidän muiden päiviä! Pukusuunnittelija Emiisa Knuutinen oli myös oma lukunsa, sillä näin yksinkertaisesti herttaisen ihanaa ihmistä harvoin tapaa! Joukosta löytyi myös Risto “Ride” Laine, The valokuvaaja, joka veti aikamoiset tykkäysmäärät Instassa muutamille kuvilleen! Ja jonka taidoille jään kuulemma vain nippa nappa kakkoseksi – veikkaan kyllä että jokunen vuosi ainakin menee vielä että taidot karttuvat lähellekään sitä tasoa 😀 Plus Antti Syrjä totta kai – meidän oma koomikko repäisi vielä hyvän setin totta kai sisäpiirin vitsejä armottomasti hyödyntäen meidän lopetusillallisella. 😀

CactusCrew

Tässä toki listattiin vain pieni murto-osa porukasta, nämä jäivät kuitenkin itselle päällimmäisenä mieleen ja/tai omaan ystäväpiiriin. Harvoin saa mahdollisuutta tutustua näin laajasti erilaisiin persooniin! Parasta oli että suurin osa meistä tuli yksin, joten siellä pakostakin tuli tutustuttua ellei halunnut nurkassa kököttää. Ja kyllähän Facebook-ryhmään kymmenessä viikossa aikamoinen määrä kamaa pääsee tulvimaan 😀 Hienointa oli, kuten yksi meidän jäsen asian bongasi, että loppusuoralla porukka alkoi olemaan jo siinä määrin yhteen hitsautunutta, että läppäkin lensi ja henkilökemiat pelasi!

Paljon on toki asioita joita olisi toivonut ehkä tehtävän toisin. Itsellä eniten jäi harmittamaan että välissä ei oikein varoaika riittänyt reagoimaan tehtäviin elämän ollessa hektistä. Välissä toki olisi ollut aikaakin, mutta varsinkin kovimman muuton keskellä oli niin naatti, että energiat riitti nippa nappa siellä laatikoiden keskellä seisomiseen ja miettimään että “mihinköhän tämänkin asian nyt tunkisi?” Muilta crewläisiltä tuli myös toivomusta että jo kampanjan aikana olisi tehty suurempia koonteja yhden tehtävän sadosta, sillä kampanjasivusto oli ehkä hieman hajanainen. Isoimpana lannistuksena itsellä oli se, että Jessen biisi sai niin kovan hypetyksen, että sen jälkeen tuntui jotenkin turhalta enää yrittää, monilla oli sellainen fiilis, että mitenkäs tuota nyt sitten enää ylittämään? Ja kun tämä omalla kohdalla iskettiin sinne muuttoprosessin keskelle, niin eihän sitä intoa alkaa pelleilemään enempää oikein riittänyt. Mutta eihän se Jessen vika ole, että on hyvä muusikko! Olihan ne sen Ajoneuvosta kopioivat videotkin hauskoja. Ja vähemmän mulla on syytä valittaa kuin muilla, omatkin jutut saivat sentään joitain nostoja Citroënin SoMe-kanavissa, joidenkin ei välttämättä ollenkaan.

Järjestäjien puolelta monia asioita olis voinut tehdä paremmin, meille myös fiksummat tarjoukset Cactuksista, nyt sai lähinnä nauraa. Omalta osalta fiilis oli jo aika latistunut viimeisenä päivänä, mutta meidän lopetusillallisella tunnelma ja “lohdutuspalkinnot” kyllä pelasti homman. Vaikkakin lonkalta heitettyjä, itse sain kuulla Mikko Kaarlelan suusta sen verran kivoja sanoja, että olin otettu ja hetkellisesti oli melkein itkussakin pidättelemistä. Ja sainhan yhden Cactuksen ikiomaksi koko loppuelämäkseni! Parasta antia olivat kuitenkin ihmiset ja samalla porukalla lähtisin mielelläni tekemään vaikka saman kamppiksen uudestaan!

CactusCrew

Ainiin – nimen tausta jäi julkaisemattoman videomateriaalin salaisuudeksi, joten selitettäköön sanallisesti. Saanko esitellä, Napsu (se alkuperäinen):

CactusCrew

Nalleltahan se. Napsun olen saanut yhden päivän ikäisenä ja siitä asti on kulkenut monessa mukana. Siitä näkee että kärsitty on ja kovin koettelemus oli vanhan maatalon katosta läpi romahtaneen piipun alle jääminen. Itse pelastiun sattumalta kun juuri oli tauko leikistä. Vaikka mun ja alkuperäisen Napsun kokemuksia on vaikea ylittää, tuli Cactus Napsu 2 hyvänä kakkosena.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Seuraavaa kampanjaa odotellessa voitte vielä kurkata millaiset olivat jäähyväiseni Napsu kakkoselle:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *