Vuoden auto Euroopassa 2018: Volvo XC40

Vuoden auto Euroopassa 2018 - Volvo XC40

Volvon uusi kompakti katumaasturi XC40 on saanut Vuoden auto Euroopassa 2018 -tittelin. Arvostetun euroopanlaajuisen tunnustuksen saavuttaminen on Volvon historian ensimmäinen kerta.

Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson on erityisen iloinen Vuoden auto Euroopassa 2018 -tittelin ajoituksesta.

– Tämän palkinnon voittaminen uudella XC40-mallillamme ajoittuu täydelliseen vaiheeseen Volvon historiassa. Volvolla on nyt ensimmäistä kertaa valikoimassaan kolme erikokoista SUV-mallia. XC40 on merkittävä tekijä lisäkasvussamme ja vie meidät uudelle ja nopeasti kasvavalle kompaktien SUV-autojen segmentille, Samuelsson kertoo.

Tällä hetkellä Volvon katumaasturiperheeseen kuuluu XC40:n lisäksi keskikokoinen XC60 ja suuri XC90. Kaksi jälkimmäistä automallia ovat voittaneet Pohjois-Amerikassa Vuoden auto -palkinnot kuluneen kahden vuoden aikana.

Hiljattain julkaistu täysin uusi Volvo XC40 ei ole jäänyt aikailemaan autoalan tunnustusten keräilyn kanssa. Vuoden auto Euroopassa 2018 -palkinnon lisäksi auto on saanut jo Vuoden auto -palkinnon Ison-Britannian johtavalta What Car? -julkaisulta.

XC40 on tärkeä pelinavaus Volvolta pienten katumaasturien luokkaan, jonne on ollut tunkua niin edullisemman hintaluokan kuin premium-autovalmistajienkin osalta. Volvo kertoo automallin keränneen jo yli 20 000 tilausta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Seuraavaksi auto lanseerataan Kiinan kuumille automarkkinoille.

Volvo XC40 on ensimmäinen Volvo-malli, joka on rakennettu uudelle modulaariselle CMA-pohjarakenteelle. Kyseistä alustaa tullaan käyttämään kaikissa tulevissa Volvon 40-sarjan autoissa, myös täyssähköautoissa.

Volvolle täysin uuden kokoluokan valloittamisen lisäksi XC40 on tärkeä malli myös monien uudenlaisten ominaisuuksien takia. Autossa on esimerkiksi ensimmäistä kertaa hyödynnetty uutta autonjako-ominaisuutta, joka mahdollistaa auton jakamisen perheenjäsenten ja ystävien kesken ilman fyysisen avaimen luovuttamista. Ominaisuutta käytetään Volvo On Call -puhelinsovelluksen kautta. Kompakteista ulkomitoistaan huolimatta Volvo XC40 on saanut kiitosta hyvin suunnitelluista sisätiloista, jotka tuntuvat kokoluokkaa suuremmilta. Autoon on toteutettu monia käytännöllisiä säilytystilaratkaisuja kuten suurikokoiset ovitaskut (ovissa ei ole kaiuttimia) sekä tavaratilan nostettava väliseinä ja -pohja.

Volvo XC40 tullaan tulevaisuudessa näkemään myös ladattavana hybridiversiona sekä täyssähköautona.

– Meillä on selkeä kasvustrategia ja olemme sitoutuneet toimimaan edelläkävijänä turvallisuudessa, yhteyspalveluissa ja sähköistämisessä. XC40 kuvastaa tätä filosofiaa. Asiakkaiden ja Vuoden auto -tuomariston reaktioiden perusteella olemme oikealla tiellä, Håkan Samuelsson toteaa.