Kaksi ensimmäistä päivää Teslalla Ruotsissa

Kelit suosivat ensimmäiset kaksi päivää.

On aika helppoa selvittää auton toimintakyky talvisissa oloissa. Ottaa ajettavakseen vaikka 1200 kilometriä tammikuussa, siinä varmasti aukeaa auton kuin auton toiminnan salat. Kirjoitin kokemukset ja päätelmät erilliseen postaukseen, ja tässä viestissä ruodin Tesla Winter 16 -ajorundin kahta ensimmäistä päivää.

Ensimmäinen päivä lähti liikkelle Göteborgin Landvetterin lentokentältä. Kenttä palvelee Ruotsin suurinta teollisuusaluetta, Volvon tehtaita. Ja se näkyy, Volvo siellä, Volvo täällä, Volvo tiellä ja Volvo vielä matkatavaroiden noutohihnan vieressäkin.

Ensimmäiset kaksi päivää Göteborgista Örebron kautta Gävleen.

Ensimmäiset kaksi päivää Göteborgista Örebron kautta Gävleen.

Mutta minä olen täällä ajamassa Teslaa. Model S odotti lentokentän parkkiksella, ja ystävällinen vuokraamon setä opasti auton luo. Auto on karvalakkimalli-70D, mutta ilokseni siinä olikin Twin Charger. Pystyisin siis hyödyntämään yleisiä 22 kW Tyypin 2 “Mennekes” latausliitäntöjä.

Ensimmäinen ajopäivä lähti liikkeelle kirpeässä pakkassäässä. Kylmää riitti kymmenkunta astetta, mutta aurinko paistoi taivaan täydeltä. Tässä olisi hyvä päästellä moottoritiellä ensimmäiselle pysäkille, Jönköpingiin.

Auto toimi sinänsä OK, mutta aika nopeasti auto kertoi rengaspaineiden olevan yhdessä nakissa liian alhaalla. Pikainen pysähdys Statoilille korjasi tämän.

Sähköautoilijakin joutuu nojaamaan huoltoasemiin - ainakin silloin kun renkaiden ilmanpaineita pitää korjailla.

Sähköautoilijakin joutuu nojaamaan huoltoasemiin – ainakin silloin kun renkaiden ilmanpaineita pitää korjailla.

Matka Ruotsin toiseksi suurimman Vättern-järven etelälaitaan sujui muuten ongelmitta. Ajettavaa tuli noin 130 kilometriä, jona aikana range-mittarin lukema tippui 275 kilometristä 97 kilometriin. Pudotusta tuli siis noin 50 km enemmän kuin varsinainen ajomatka oli.

Suuri kulutus on perusteltavissa moottoritieajolla. Teslan range-ennuste on ns. “typical range”, eikä se pyrikkään mallintamaan auton todellista kantamaa. Erillinen trip-ennuste on tätä varten.

Jönköpingin laturi oli yleisesti saatavilla oleva, ilmainen 22 kW tyypin 2 “Mennekes” laturi. Myöhemmin kävi ilmi, että ruotsalaiset tykkäävät selvästi asennella näitä julkisia ilmaisia latureita aina torin nurkalle ja usein kiinteällä latauskaapelilla.

Erityisen mukavaa oli huomata, että laturit toimivat ilman mitään RFID-tunnistusta tai tekstaria. Suomessa näitä tunnistautumis-hankaloittamisia jostain syystä harrastetaan myös ilmaislaturien kanssa. Perustelu siitä, että kaapelia ilkivaltaisesti varastettaisiin on vähintään ontuva, koska kaapeli on kuitenkin auton päässä lukittuna. Ja onhan meillä ehkä miljoona autoa lohkolämmittimissäkin kiinni joka talvipäivä, eikä kaapeleita taideta paljoa rikkoa.

Torin nurkalla oli kaksi sähköautopaikkaa saatavilla.

Torin nurkalla oli neljä sähköautopaikkaa saatavilla, joista kaksi Mennekes-liitännällä.

Jönköpingissä nautitun lounaan jälkeen matka jatkui Gränna-nimisen pikkukylän kautta Ödeshögin Superchargerille. Moottoritie järven rannassa on maisemiltaan mahtava, mutta Grännassa sijaitseva museo oli ehtinyt mennä kiinni. Sen sijaan mäkiparkkeerausominaisuudet tuli testattua.

Ödeshögin pikalatausasema on tyypillinen keskellä-ei-mitään oleva tolpparivi, jonka ainoa tarkoitus onkin palvella kaupunkien välistä liikennettä. Tämä laturi oli kuitenkin onneksi sijoitettu Dinners-ketjun pihaan, mikä mahdollisti mukavan välipalan syönnin. Dinnersin voi mieltää Suomalaista ketjuhuoltamoa vastaavaksi paikaksi, mutta siten että ruoka on pari pykälää parempaa ja se haetaan aina buffet-muotoisesta tarjoilusta. Saksassa ja Itävallassa tätä formaattia tunnutaan harjoittavan enemmän.

Ödeshögin Supercharger.

Ödeshögin Supercharger.

Tässä vaiheessa päivä oli jo vaihtunut illaksi ja matka jatkui pimeässä. Ruotsalaiset eivät juurikaan valaise teitään, eikä teiden laidalla ole paljoa heijastintolppia, joten tarkkana sai olla. Turvallisuutta lisäsi kuitenkin isommilla teillä tyypillinen keskikaide, joka erottaa eri suuntaan kulkevat ajokaistat toisistaan. Tällaisissa ränneissä sitä sitten ajellaan.

Vähitellen laskeutunut sumu ei varsinaisesti helpottanut ajamista. Motalan tienoilla kaksikaistaisella tiellä ajoinkin jostain syystä moottoritielle sammuneen rekan ohi. Hätää ei näyttänyt olevan, mutta kieltämättä pimeydestä pulpahtava pysähtynyt rekka vähän yllätti. Yleisesti ottaen tiet olivat kovin autioita. Ei tuntunut olevan ohittelijoita eikä vastaantulojoita.

Viimeiset kilometrit Örebron pohjoispuolelta varaamaani B&B-majoitukseen päästelin yhä vain kapenevaa (ilmeisesti) soratietä pitkin. Täällä ei vastaantulija mahtuisi enää ohittamaan leveää Teslaa. Olin kuitenkin tsekannut reitit etukäteen kartoista ja pystyin siksi luottamaan navigaattoriin.

Perille pääsin iltamyöhään, täysikuun paisteessa. Maatilalla olevan majoituksen isäntä ihmetteli että eikö autoa todellakaan tankata ja kertoi hevosten pelästyneen autoa josta ei kuulu ääntä.

Pientä jännitystä toi auton lataus. Olimme sopineet, että perillä odottaa kolmivaihepistoke, mutta kovat pakkaset vaativat melkein kaiken sähkön kiinteistön lämmitykseen. Päädyimmekin yhdessätuumin lataamaan Teslaa minimivirralla, viisi ampeeria per vaihe. Tällä latausteholla auto ei yön yli latautuisi aivan täyteen, mutta lataus riittäisi helposti seuraavalle Arbogan Superchargerille. Ja mikä tärkeintä: Yhä kiristyvä pakkanen ei hyydyttäisi vähiin päässyttä akkua ja mahdollistaisi hyvin lämmityksen aamusta.

Kytkin myös Teslan älykkään esilämmityksen päälle, jospa vaikka se sattuisi lämmittämään auton kivasti aamusta. Koska alla oli vuokra-auto, en voinut asettaa kännykkäohjelmasta autoa erikseen lämpenemään.

Auto vietti yönsä kylmässä, mutta sähköissä.

Auto vietti yönsä kylmässä, mutta sähköissä.

Aamuun uuteen softalla

Toisen reissupäivän aamu valkeni kirkkaana pakkaspäivänä. Auto oli kylmä, mutta akku oli melkein täynnä. Kojelauta huusi, että nyt toinen rengas oli alipaineinen, se pitäisi täyttää. Lisäksi kylmänä regeneratiivinen jarrutus on pois päältä ja vielä ilokseni 7.1 softapäivityskin oli saapunut. Hieno homma, nyt sain Spotifyn soimaan.

Matka Arbogan pikalataukseen ja Dinneriin aamupalaa jatkamaan tuli nopeasti ajettua. Seuraava pikalaturi on kaukana, Gävle Bron Superchargerilla. Edellisen päivän akunkulutusta ynnäiltäyäni tajusin, että auton akku ei riittäisi perille. Niinpä päätin ottaa reitille Salan kaupungin, jossa on 22 kW tehoa antava laturi. Matalampitehoisilla ei oikein tee mitään, kun lataus niistä on matkanteon kannalta liian hidasta.

Superchargerit ovat talvella hitaampia kuin kesällä.

Superchargerit lataavat kylmää akkua hitaammin kuin lämmintä. Arbogan latausasemalla latausteho oli aluksi noin 40 kW. Parhaimmillaan Ruotsissa lämpimäksi ajettu 70D latasi noin 90 kW teholla. Suomessa 85-mallisen Teslan kuljettajat ovat raportoineet lähes 120 kW lataustehoja pakkasessa.

Mutta tämä Salan laturi oli todella ainoa laturi. Jos se olisi rikki, olisikin tilanne perin mielenkiintoinen. Tiesin laturin kuitenkin palvelevan Salan kaupungin postiautoa, joten voisi olettaa että laturi pidetään kunnossa.

Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi ladata auton aivan täyteen Arbogan laturilla, eli yli tunnin istunnolla. Tämä antaisi pelivaraa yllätystilanteissa, voisin esimerkiksi ajella Uppsalaan lataamaan jos Sala ei toimisi. Onneksi Dinnersillä on ilmainen wifi.

Salaan pääsin ajamaan kauniissa auringon paisteessa. Sala on kokolailla keskellä ei mitään, Ruotsin takamailla. Mutta niinpä vain peltojen ja metsien ja keskeltä vain löytyi pirteän oloinen pikkukaupunki ja tismalleen etukäteen tiedustellusta osoitteesta, pieneltä sisäpihalta pieni sähkötolppa 22 kW lähdöllä. Kävin vielä turisti-infosta varmistelemassa, että auton varmasti voi jättää latautumaan ja suuntasin lounaalle.

Kun kalarulla perunoilla oli nautittu, oli aika kiirehtiä takaisin autolle. Edessä olisi matka Sandvikeniin, jossa sähköä pitäisi olla vielä riittämiin Gävle Bron Superchargerille. Vuokra-Teslani parkkikselle olikin syntynyt oikea ruuhka: paikalla oli toinenkin Tesla sekä aiemmin mainittu postiauto. Sadan kilometrin säteellä kaikki julkiset Type2-latauspaikat olivat sillä hetkellä käytössä!

Salassa oli suorastaan ruuhkaa. Huomaa naapuri-Teslan rekkarikilpi.

Salassa oli suorastaan ruuhkaa. Huomaa naapuri-Teslan rekkarikilpi.

Matkalla pohjoiseen kävin vielä tsekkaamassa Gysingen ruukkialueen, vain toteamassa että tämäkin paikka taitaa olla enemmän kesävierailuja varten kuin talvista ajelua.

Gysinge-Sandviken oli kerrassaan mielenkiintoinen pätkä. Jäinen tie, vahvoilla polanteilla ja urilla. Niin paljon mutkaa että autolla sai päästellä laillisesti todella niin kovaa kuin uskalsi. Todella mukava pätkä!

Sandvikenissä vierailin paitsi perhetuttujen luona, myös Sandvikillä. Sandvikin pyörittämä laitos on Ruotsin toiseksi suurin teollisuusalue, heti Göteborgin Volvon jälkeen. Sandvikenissä Sandvik tekee erityisesti erilaisia metalliteollisuuden tuotteita, joista monet todella korkeaa teknologiaa. Yksi haara liittyy vetopolttokennoihin ja niiden massoittaiseen valmistamiseen. Tästä lisää myöhemmin.

Viimeiset range-kilometrit käytin matkaan läheiselle Gävle Bron pikalatausasemalle, jossa nautitun iltapalan ja autonlatauksen jälkeen matkasin yöksi B&B -majoitukseen Gävlen seutuville.

Toinen päivä tuli taputelluksi.

Seuraava postaus käsittelee reissun kaksi viimeistä päivää.

Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *