Kauas on pitkä matka – mutta sinne pääsee Volvo C40:llä

Kaupallinen yhteistyö: Volvo

Muutaman vuoden pandemiarajoitusten jälkeen matkustaminen on jälleen vapaata. Varsinkin Ruotsi ja Norja ovat olleet reissaajalle kokolailla kiinni, vaan ei enää.

Oli siis aika lähteä kesän automatkalle – ja varsinkin ulkomaille.

Reitti Helsingistä Norjan kautta Leville ja takaisin, noin 3000 kilometriä. Klikkaa isommaksi!

Alla on Volvo C40 Recharge Twin, katumaasturin ja coupen välimaastoon muotoiltu, tehokas ja nelivetoinen sähköauto. Olen ajanut autoa ennenkin, mutta vain talvella ja toisaalta etuvetoista painosta kesällä. Nyt edessä olisi oikeasti pitkä kesäinen matka, noin kolme tuhatta kilometriä Helsingistä Pohjois-Ruotsin läpi Norjan Narvikiin ja sieltä Kilpisjärven kautta takaisin kotikaupunkiin.

Sähköautolla ajettavat pitkät matkat eivät ole pitkään aikaan olleet sen kummempaa seikkailua. Autot ja niiden lataustekniikka toimii, autojen toimintamatkat ovat riittävän pitkiä ja varsinkin suurteholatausasemat laajenevat nopeasti.

Ulkomaille suuntautuvassa matkailussa on kuitenkin omat lataamiseen liittyvät kommervenkkinsä. Tutuista Suomessa käytettävistä latausverkoista Recharge Infran, eli ehkä yleisimmin Fortum Charge & Driven ja Virran verkoissa on latausasemia myös muissa Pohjoismaissa. Avoimeksi muuttunut uusi tulokas, Tesla Supercharger, toimii sekin läpi Euroopan. 

Teholatausta, eli pikalatausta Vaskikellon maastossa.
Yli-Tornion taajamassa Tornion pohjoispuolella löytyy Alpitronickin suurteholaturi, joka lataa Volvon varsin rivakasti.

Näiden lisäksi Pohjoismaiden alueella autoileva voi perehtyä muihin toimijoihin, kuten Grønn Kontaktiin, Mer:in ja InChargeen – latausverkkoihin joita lopulta käytetään kännykkäsovelluksella kuten mitä tahansa muutakin latauslaitetta.

Pohjois-Ruotsi on harvaan ladattua maata

Ruotsin Lappi on kuin Suomen vastineensa vuosia sitten: valtava alue pitkine suorine teineen, joiden varrella tarjotaan varsin vähän latausvoimaa. On kuvaavaa, että Suomessa, Oulun pohjoispuolella on tällä hetkellä ehkä hieman vajaat parikymmentä suurteholatausasemaa. Vastaavalla alueella Pohjois-Ruotsissa latausasemia on kolme tai neljä. 

Näillä teillä latausta siis pitää hieman miettiä ja toisaalta C40:n kaltaisesta suuriakkuisesta autosta on juurikin täällä iloa. 

Pohjois-Ruotsin Björklidenin latauspaikka oli reissun kauneimpia.
Kiiruna on ennen kaikkea kaivoskaupunki. LKAB:n kaivoskierrosta voi suositella lämpimästi.

Sähköautoilun luvatussa maassa Norjassa latausvoimaa on tietysti riittämiin, joskin Narvikin seutuvilla latauslaiteinfra on enimmäkseen noin 50 kilowatin teholatureita, ei niinkään suurteholaitteita.

Matkaan lähti nelihenkinen perhe kaikkine reissutavaroineen. Volvo C40:n takakontti veti tavarat hyvin sisäänsä ja takapenkilläkin oli mukavasti tilaa matkustaa. 

Edessä oli ensin matka Helsingistä Pohjanlahden perukoille Iihin. Suomen läpi ajaminen on tuttua ja suunnilleen niin yllätyksellistä kuin mikä tahansa siirtymä nelostietä pohjoiseen on. Eli tasaista ajoa, kilometri toisensa jälkeen. Sähköautoilijan näkökulmasta monet uudet nelostien varren latausasemat tuovat kuitenkin vaihtelua totuttuun ja jokaisen tauon voi halutessaan pitää latauslaitteeseen kytkettynä.

Latausta nopeasti, hitaasti ja eri hinnoilla

Matkanteon aikana halutaan yleensä ladata akku mahdollisimman nopeasti. Tällöin suurteholataus on paras, joskin myös kallein tapa ladata auto. Tyypillinen latausaika meillä oli noin 10–30 minuuttia, lataustehon ollessa jopa 150 kW. Suurteholatauksen latausteho laskee voimakkaasti latauksen loppua kohden, joten suurteholatauksessa harvemmin kannattaa ladata autoa yli 80% varaustasolle.

Norjalaiset tykkäävät laittaa teholaturinsa tällaisiin katoksiin. Tavan soisi yleistyvän Suomessakin. Malliesimerkki Narvikista.
Tällainen katu voisi olla melkein missä tahansa. Mutta se on Narvikissa.

Seuraavaksi nopein ja yleensä hivenen edullisempi tapa akun täyttöön on teholataus (tunnetaan myös nimellä pikalataus). Volvon latausaika sillä oli tyypillisesti noin tunnin, lataustehon ollessa noin 50 kW. Peruslataus ja tavallisesta suko-töpselistä lataaminen ovat sitten tuntien tai kymmenien tuntien projekteja ja yleensä se edullisin vaihtoehto. 

Tällainen laaja eri lataustapojen tarjonta sopii mainiosti työn alla olleille reissuille. Nopealla vessa- ja välipalatauolla latasimme yleensä suurteholatauksessa. Sen tehosta kertoo osaltaan sekin, että Kempeleen McDonald’silla irroitin ja siirsin auton latauksesta jo ennen kuin ruoka oli tuotu pöytään, Karoliinan Kahvimyllyllä olin sentään jo ehtinyt muutaman kerran lyödä haarukalla salaattia ennen lataamisen lopettamista.

Ensin Ii

Ensimmäisen reissupäivän päätteeksi jäimme yöksi Iijoen varteen. Täällä myös auto sai sähköä yön yli juuri uusitusta suko-rasiasta. Tällainen latausmahdollisuus on majoituksen tarjoajalle usein hyvin edullinen rakentaa ja toisaalta se tuo yön yli ladattuna reilut satakunta kilometriä lisää toimintamatkaa autoon – eli meidän tapauksessa melkeinpä akun täyteen. Tältä pohjalta on hyvä aloittaa uusi matkapäivä.

Sähköautoilullisesti toinen reissupäivä oli ensimmäistä kiinnostavampi. Se veisi Kiirunaan, jonne Iistä on noin 450 kilometrin ajomatka. 

Volvo C40:n ensimmäisen päivän kulutus moottoritieosuuden jälkeen oli noin 20,5 kWh satasella. Lukema on hyvin linjassa muiden isojen sähköautojen kanssa ja Volvon noin 75 kilowattitunnin akustolla todellinen maantiekantama tällä reissulla, tässä säässä ja tällä kuormalla on noin 360 kilometriä, mikä ei siis suoraan riittäisi Kiirunaan asti. 

Edessä olikin siis latausten suunnittelua. Ajoimmekin pienen Haaparanta-kierroksen jälkeen Suomen puolella pohjoiseen, Ylitornion latausasemalle taas lounastamaan ja vasta sieltä lähdimme kohti Kiirunaa. Ylitorniossakin lataus tuli valmiiksi ennen ruoan pöytäänsaapumista.

Täysi akku olisi riittänyt helposti viemään meidät Kiirunaan asti, mutta pitkällä matkalla on mukava pitää taukoa ja antaa auton ladata tauon aikana. Tähän sopi mainiosti Teslan laturi Puoltikasvaarassa. Viereinen kahvila oli tosin ikävästi ehtinyt jo mennä kiinni.

Koko matka Torniojoen laaksosta Kiirunaan on ylämäkeä. Esimerkiksi Kiirunan lentokenttä on noin 450 metrin korkeudessa merenpinnasta. Auton kulutuksessa tämä ei kuitenkaan näkynyt, keskikulutus sadalla kilometrillä pyöri edelleen 20 ja 21 kilowattitunnin maastossa. 

Ruotsista Norjaan

Kiiruna on kiinnostava kaivoskaupunki. Se on rakennettu pitkälle napapiirin pohjoispuolelle, valtavan rautamalmiesiintymän päälle. Kiiruna onkin ehkä ainoa Euroopan kaupunki, jonka keskustaa ollaan siirtämässä kaivostoiminnan tieltä. Kävimme myös tutustumassa maan alla LKAB:n kaivokseen.

Paluusuunnassa Skibotnin Lyngenvuono oli viimeinen Pohjanmerenranta. Tästä reissu kääntyi Kilpisjärvelle.
Skibotn tarjosi myös P-paikan. Vastaavilla tienvarsipaikoilla oli yleensä matkailuautoja parkissa.

Tästä matka jatkui Narvikiin, Norjaan. Sateinen sää ei suosinut turismia, mutta perille päästiin välilatauksella Björklidenin kauniissa tunturihotellissa. Oli hauska huomata, kuinka Ruotsin ja Norjan rajalta alkanut alamäkiosuus meren rantaan mentiin käytännössä nollakulutuksella: regeneratiivinen jarrutus tuotti sähköä suunnilleen saman verran kuin tasaisilla osuuksilla eteneminen kulutti, eivätkä jarrut kuumentuneet. Tämä on sähköauton hyviä puolia.

Sateessa ja sumussa Suomeen

Paikallismajoitus Narvikissa hoitui mukavasti AirBnB-kohteessa. Latausta ei ollut autolle tarjolla, mutta merinäköala ja keittiö ruoanlaittoa varten löytyi. 

Latauksesta ei kuitenkaan tullut ongelmaa: Narvikista löytyi Recharge Infran pikalaturi, jolla auton akku saatiin riittävän täyteen kotimatkaa silmällä pitäen. Se suuntautuisi Suomen ehkä jylhimpiä maisemia ihaillen, Kilpisjärven kautta Leville. 

Reitti Narvikista Kilpiselle tarjoaa monia latauspaikkoja, mutta niille ei tarvinnut pysähtyä muuten kuin valokuvausta varten, toimintamatkaa riitti kyllä. Huomion arvoista latauksen kannalta on se, että lopulta mitään paikallista latausverkkoa ei tarvittu: Suomesta tutut verkot ja Fortumin tunnukset toimivat riittävän hyvin täälläkin.

Kilpisjärvellä on yksi Lapin tuoreista suurteholatausasemista. Tämä Suomen mittakaavalla ehkä syrjäinen paikka oli aivan turvollaan autoja ja täällä pääsimme myös ensimmäistä kertaa hetken odottamaan latauspaikan vapautumista. Matkaa tämä ei hidastanut, sillä söimme samalla. Hieman ikävästi sateinen ja sumuinen sää jatkui ja mahtava Saanatunturikin piti huippunsa pilvessä piilossa.

Laskeutuminen etelään Leville sujui yllätyksettä. Kilpisjärventietä on viime vuosina kunnostettu tasaisemmaksi ja leveämmäksi, mutta edelleen tiellä on osuuksia jossa on syytä ajaa vähän tarkemmin. Varsinkin kovassa tuulessa ja vesisateessa.

Yksi etu tuulesta kuitenkin oli: Tällä kertaa se sattui olemaan myötäinen ja alamäessä kulutus laski selvästi alle 20 kilowattitunnin.

Myös Leville on noussut suurteholatausta. Malliesimerkki Superchargereista.
Napapiirin Energia on rakentanut mainiot teholaturit Rovaniemen keskustaan.
Viimeistä viedään, eli suurteholatausta Heinolassa. Tästä oli kotiin enää moottoritielegi.

Levitunturi on yksi Suomen tunnetuimmista turistikohteista, jossa hauskanpito liittyy kesälläkin usein tunturin suomiin mahdollisuuksiin – tällä kertaa erityisesti alamäkipyöräilyyn. Levi piti myös aivan viime aikoihin asti hallussaan maan pohjoisimman teholaturin valtikkaa. Auto oli helppo käydä lataamassa päivän nurkka-ajelujen yhteydessä. 

Takaisin Stadiin

Mainioiden Levillä vietettyjen hetkien jälkeen oli aika suunnata takaisin kotiin yhden yön taktiikalla. Tien päällä eri lataustapojen tarjontaa tuli sovellettua Rovaniemellä, jossa on tätä nykyä varsin hyvin latausta. Emme kytkeneet Volvoa tehokkaimpaan mahdolliseen lataukseen, vaan Virran operoimaan Napapiirin Energian 50 kilowattiseen teholaturiin. Näin lataustauko kestäisi vähän pidempään, mikä mahdollistaisi meille pidemmän ruoka- ja turistitauon Lapin kauniissa pääkaupungissa ilman tarvetta käydä erikseen siirtelemässä autoa pois laturilta.

Yöpymispaikan tarjosi sama Pihkalan Kartano kuin vuotta aiemminkin, jossa auto vietti yönsä suko-töpselissä ladaten.

Nelostie Rovaniemeltä etelään mahdollisti sähköautoilun juuri niin yllätyksettömästi kuin vajaata viikkoa aiemmin toiseen suuntaan ajettaessakin. Nähtävyyksiä emme juuri jääneet katsomaan, vaan latasimme tarpeen mukaan suurella teholla ja taukojen yhteydessä. 

Roadtrippi sähköautolla oli tälläkin kerralla mukavaa ja vaivatonta ja melkeinpä joka tauolla auto oli valmis ennen kuin matkalaiset pystyivät sillä reissua jatkamaan. Vasta aivan viimeisellä lataustauolla, Heinolan ABC:n pihassa jouduimme hetken odottamaan auton latausta, joka oli pienen latausruuhkan takia viivästynyt. Tämä ja Kilpisjärven tauko pois lukien jokaisella latausasemalla oli meille vapaa latauspaikka odottamassa.

Heinolasta edessä olikin vain moottoritiesiirtymä Helsinkiin. Kotiin. Taakse jäi taas kerran mahtavia kokemuksia ja kauniita maisemia pohjolassa. Sähköauto vei pitkälle, noin 2950 kilometrin roadtripille mukavasti ja vaivattomasti. Ja melko edullisestikin.

Mitä se maksoi?

Melkein kaikki lataus tehtiin suurteholatureilla, matalampitehoisten teholaturien ja tavallisten suko-pistokkeiden kattaessa vain noin neljänneksen kaikista ladatuista kilowattitunneista. Volvo C40:n kaltaiset autot hyötyvät suurteholatauksesta, ladaten parhaimmillaan jopa noin 150 kilowatin teholla.

Latauskustannukset olivat kaikenkaikkiaan muutaman sentin alle 250 euroa, eli sadan kilometrin käyttövoimakustannus oli noin 8,60 euroa. 

Hinnoittelun osalta Ruotsi ja Norja erottuvat hieman Suomea kalliimpana maana. Lisäksi lataushinnoista erottuu edullisena sellaisia suurteholatauslaitteita, joissa hinnoittelu on aikaperustaista. Kun Volvolla kaarsi laturille melkein tyhjällä akulla, oli auton keskilatausteho parhaimmillaan reilusti yli sata kilowattia. Suurella latausteholla kilowatin hinta laski parhaimmillaan vain 0,24 euroon. 

Keskimäärin lataussähkö maksoi tällä reissulla 0,43 €/kWh. Kalleinta latausta päästiin tarjoamaan autolle Ruotsin Puoltikasvaaran Supercharger-suurteholatauslaitteella.

Yleisesti ottaen Volvo C40:n lataaminen kalleimmilla latureilla, eli suurteholatauslaitteilla on kuitenkin edullisempaa kuin vastaavantehoisen ja -kokoisen polttomoottoriauton tankkaus nykyisillä hinnoilla. Lisäksi on hyvä muistaa, että vuoden yli suurin osa auton ajokilometreistä ladataan tavallisesti kotilatauslaitteella, joissa kilowattitunnin hinta yleensä on selvästi halvempi kuin suurteholatauksessa. Nykyään tosin kotilatauksen hinta voi vaihdella rajustikin sen mukaan, onko kyseessä vanha, kiinteähintainen sopimus, uusi sopimus tai vaikkapa pörssisähkö.

Seuraava artikkeli porautuu syvemmin Volvo C40 Twin -sähköautoon ja sen pelittämiseen pitkällä matkalla.

Tämä artikkeli toteutettin Volvon kanssa kaupallisessa yhteistyössä.

Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala

Muutos 21.8.: Muutettu hieman lopun pohdintaa kotitaloussähkön hinnasta. Sehän voi olla nykyään huomattavan kallistakin.


Kirjoittaja on sähkötekniikan, viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen, joka on kirjoittanut sähköautoista ja niiden latausjärjestelmistä sekä ajoneuvojen ohjelmistoista vuodesta 2013 alkaen.


Leave a Reply