Koeajossa Toyota Hiace: Klassikkopaku aina ja iänkaikkisesti

Toyota Hiace vm2002 / kuvat Mikko Kilkki

Joskus se elämä vie superviikonlopusta kohti seuraavaa superviikonloppua – nyt tosin jälkimmäisessä viikonlopussa nähtiin vain supersunnuntai. Samana päivänä kun Suomi pelasi jääkiekkoa Kanadaa vastaan ja voitti MM-kultaa, vietin minä syntymäpäiviäni, ja saattoi siinä ohessa olla jotkut Eurovaalitkin. Jääkiekon osalta voitto oli pedattu varmaksi jo ennen peliä, koska mielessäni olin sopinut asiasta Jukka Jalosen kanssa. Ja niin totisesti sitten tapahtui, Suomi vei potin ja poika tuli kotia!

Lopulta en ole aivan varma siitä, kummanko johdosta kansa sitten kokoontuikaan torilla – syntymäpäivieni vai MM-voiton, mutta torilla kuitenkin tavattiin juhlien merkeissä – taas kerran syntymäpäivänäni. Koska elämä vilisi silmissä, muistui tästä johtuen mieleeni kuin yllättäen Toyota Proacen pressitilaisuus, jossa muisteltiin lounaalla Toyota Hiacea. Tuolloin tuntui, että olisin saapunut paremminkin vanhan Hiacen hautajaisiin. Koska olin ajanut Hiacella aiemmin vain kerran, päätin ottaa nyt torijuhlien aikana missioksi, että kun sunnuntai vaihtuu maanantaiksi, ja juhla vaihtuu arkeen, otan koeajoon ensimmäisen löytämäni Hiacen, ja teen siitä blogijutun.

Yön yli nukuttuani lähdin toteuttamaan aikeitani, ja tässä se nyt on: Vuosimallin 2002 Toyota Hiace, jolla on ehditty ajamaan jo puolimiljoonaa kilometriä. Olisihan Hiaceja Jyväskylän autoliikkeissä muitakin ollut, mutta tätä kysyin nyt ensin.

Kytkin tähän autoon on vaihdettu, ja auto on myös katsastettu tammikuussa. Onhan totuus, että Hiacea ei ikinä ajamalla rikki saa – auton vikaantuminen vaatii varovaisesti arvioidenkin jo ydinsodan – jos Hiace vikaantuu edes senkään johdosta. Onhan tämä Hiace ehkä vasta kevyesti sisäänajettua sorttia.

Mitä tämä Hiace pitää sisällään?

Varustelistaus on paljon puhuva: Siinä osiossa vain lukee, että tarkista tietojen oikeellisuus myyjältä. Noh, eikait siinä, konehuoneessa kuitenkin on 2,5 -litrainen dieselpata, josta ei ole otettu tehoja irti nimeksikään – tässä tapauksessa vain ja ainoastaan 88 hevosvoimaa. Se lienee yksi syy sille, miksi ainakin tekniikka kestää takuuvarmasti iänkaiken. Tämä auto on vajaavetoinen, eikä nelivedosta ole tietoakaan, vaikka nelivetomallejakin Hiacesta on toki olemassa. Ja vaihteistona on manuaali, joten automaatin riesat ei ole ongelma. Kaikkein hifein varuste on radio, ja se totisesti toimii!

Koeajo – Hiacella koti auringonnousua!

Ajoasento on mitä on, ja sitä pystyy säätämään sen mitä pystyy säätämään. Huonoselkäisellä saattaisi olla tämän auton jälkeen jopa kihti ja reumatismi, mutta toisaalta vaakakupissa painaa erittäin varmatoiminen tekniikka. Kun käynnistän auton, kuulostaa kone tervekäyntiseltä. Tervekäyntinen se tuntuu olevan myös sen jälkeen, kun koneen on ajanut lämpimäksi. Autoa ei välttämättä uskoisi likimain puolimiljoonaa rullatuksi, ellei siitä muistuttava lukema näkyisi mittaristossa.

Baanalla ajaessa ne vähäisetkin tehot tuntuvat olevan tallessa, ja auto kulkee sen mitä pitääkin. Vaihteet menee pesään hyvin, eikä arpoa tarvitse vaihteita lainkaan. Auto ei ehkä ole mikään ergonomisuuden mestariteos, mutta vaikkapa se raksamies tällä toki pärjää, joka kuljettaa sen tarvikekuormansa rakennustarvikeliikkeestä työmaallensa. On tottakai täysin mahdollista, että tuossa hommassa paku ottaa pientä kolhua ja ruttua itseensä, jotenka elämän jäljet ei varsinaisesti enää haittaa: Kannattaa suhteuttaa ikä, hinta ja kilometrit, sekä käyttötarkoitus.

Myös nastakumit löytyy mukaan – ainakin jonkunlaiset.

Parin tunnin koeajolenkillä mikään ei yllätä. Vaikka tämä Hiace on umpipakuna rehti ja rehellinen työmiehen auto, niin jollain omituisella tavalla löydän tästä fiilistäkin. Jos sitä raksapakua ei halua tästä, on toinen vaihtoehto ostaa tämmöinen sitten festaripakuksi – onhan se kesän festarikausi vasta tuloillaan. Kavereita ei toki siirtymäpätkillä mahdu kyytiin kuin kuljettajan lisäksi kaksi, mutta perillä sitten onkin tuplaten hauskempaa. Auto vain parkkiin festarin leirintäalueelle, ja bailut pystyyn! Itselläkin on ollut mielessä ostaa joskus harrastepaku, ihan vain siksi että pakettiautoa on letkeämpi ajaa kuin tavallista henkilöautoa.

Lopputulema – Uusi Proace on parempi, mutta vanha Hiace tuttua klassikkolaatua

Myös vetokoukku löytyy, joten käyttäjän auto on kyseessä.

Sittemmin Hiace tuli Euroopassa tiensä päähän, koska vanhenevaan Hiaceen ei haluttu päivittää enää uusia päästönormeja täyttävää konetta, joita EU vaati. Olihan tuolloinen Hiace jo elämänsä ehtoopuolella, mitä tulee mallin elinkaareen. Siispä Hiacen taru päättyi, ja korvaajaksi saatiin sittemmin Proace, mikä perustuu Citroen Jumpyyn. Vaikka Proace näyttää ulkoisesti Hiacea pienemmältä, on sen tavaratila ainakin paperilla suunnilleen sama. Ainakin minä hieman yllätyin tuosta tiedosta, kun asia aikoinaan kävi minulle ilmi.

Nykyään nämä Suomessa myytävät Hiacet löytyvät enää vaihtoautoriveistä – mutta kyllä niitä Hieacemiehiä edelleen on, jotka ajavat Hiacejaan niin kauan, kunnes ne lopullisesti laukeavat. Totuus vain tuppaa olemaan se, että Hiace ei laukea millään – ei ainakaan jos ajosuorite on pätkääkään normaaliuden rajoissa. Mikäli Hiaceostoksille menet, saatat siis saada Hiacestasi todistetusti ja testatusti luotettavan työjuhdan. Myytiinhän Hiacea kaikkineen kymmeniä vuosia, uudistaen mallia aina välillä.

Hintaa tällä Hiacella on 4900 euroa, ja sitä myy Jyväskylän Autotarvike / www.jklautotarvike.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki