Koeajossa Volvo XC40 lataushybridi

Volvo XC40 hybrid / kuvat Mikko Kilkki

Volvot on jostain syystä minun osaltani jääneet hieman turhankin vähälle ajolle, niin hyviä autoja kun ne ovatkin. Nyt kuitenkin, viimeistään tästä vuodesta eteenpäin on tapahtunut senverran muutoksia, että koeajolla alkaa vähintäänkin olla syytä käydä.

Uudet Volvot on esimerkiksi nykyään rajoitettu kulkemaan maksimissaan 180 kilometrin tuntinopeudella. Tähän nopeuteen saakka Volvo pystyy takaamaan omien turvajärjestelmiensä toiminnan. Tämä on tärkeää siksi, että Volvon tavoitteena on, ettei enää kukaan kuolisi uuteen Volvoon onnettomuustilanteessa.

Nyt koeajoon lähti Volvo XC40 lataushybridi, koska halusin päivittää itselleni ne uusimmat ajotuntumat ja fiilikset Volvosta. Tämä on myös Volvon ainoa sellainen lataushybridi, johon ei ole saatavissa nelivetoa. Sen sijaan kevythybridinä (Mhev) tämä olisi hinnaston mukaan mahdollista saada myös nelivetoisena. On toki myös totta, ettei kevythybridi pysty samoihin päästöihin, mihin taas lataushybridi (Phev) pystyy, joten se tulee näkymään auton verokohtelussa, mikäli nelivetoa kaipaa juuri XC40:iin.

Päästöt tässä plug-in hybridissä ovat nimittäin vain 47 grammaa kilometrille (arvioitu), kun taas kevythybridissä päästölukema on pienimmilläänkin 162 grammaa kilometrille (jälleen kerran arvioitu). Jos arvioitu autovero on 1678 euroa vastaan 8344 euroa, niin todellakin tämä plugari on jutun arvoinen! Katsellaan sitä kevythybridiä sitten jokin toinen kerta, jos sellainen sattuu joskus esittelyrivistä löytymään, mutta oma kantani tulee toki olemaan tämän latausversion puolella.

Minkälainen on Volvo XC40 T5 Twin Engine plug-in?

Mallistossa XC40 sijoittuu XC60:n alapuolelle.

Tämän auton koko mallimerkintä rupeaa muistuttamaan jo melkoista sanahirviötä, mutta siitä huolimatta tämän auton perusidea on ihan järjettömän yksinkertainen: Hirviömäisen nimen takaa paljastuu mikäs muukaan kuin uusi lataushybridi. Erilaisia hybridiversioita rupeaa olemaan markkinoilla todella paljon ihan nyt syystäkin: EU nimittäin on päättänyt henkilöautoja koskevasta 95g/km säännöstä. Kyseistä sääntöä olen tarkemmin avannut toisessa blogipostauksessani.

Nykyajan tyyliin digimittaristo mahdollistaa muunneltavuuden.

Yksi tämän koeajoauton mielenkiintoinen ominaisuus on se, että vaikka itse ei tarvitsisi navigaattoria, ja silti syöttää määränpäänsä osoitteen naviin, niin tämä karttatieto auttaa säästämään ja hyödyntämään auton akustossa olevaa virtamäärää mahdollisimman tehokkaasti hyötykäyttöön. Tämä ei itselläni varsinaisesti tullut edes mieleeni, mutta myyjän kertoman jälkeen toki tuntuu varsin loogiselta. Kannattaa siis jälleen kerran kuunnella ne esittelyt uusista autoista, niin voi oppia jotain uutta tulevasta pirssistään.

Koeajo – Mitä fiiliksiä heräsi?

Sisätilat on tuttuun takaan Volvomaiset.

Ajoasento manuaalisäätöjen kautta, mutta muutoin digitaalisuus ja sähkö näkyy ja tuntuu melkeinpä siellä, mihin nyt vain mielikuvitus taipuu. Kaikki on sijoiteltu kuljettajaa ajatellen siten, että kaikki tarpeellinen löytyy järkeviltä paikoilta. Moni asia on jo ennestään tuttua, mikäli vain uudemmilla Volvoilla on sattunut ajamaan. Kaikkihan näissä on nyt hallintalaitteiden osalta lähestulkoon identtisesti tehtyä.

Volvo XC40 on varsin leppoisa ja helppo pyöriteltävä taajamassa. Mikäli ajotilaksi valitsee sen kaikkein urheilullisimman, niin kyllä tämä auto sen jälkeen myös lähtee, kun tulee tarve moottoritielle kurvata. Jalkoihin tällä ei tarvitse jäädä.

Pelkällä sähköllä ajaessa Volvo XC40 on todella miellyttävän hiljainen kulkija. Kun auto on parkkipaikalla, voi olla alkuun vaikea edes hahmottaa, että onko auto edes käynnissä. Tähän kuitenkin aikanaan tottuu, kun Volvollaan vain ajaa tarpeeksi.

Lopputulema

Edellisen kerran ajoin Volco XC40:stä vuoden 2018 Autokauppapäivässä Jyväskylässä. Nyt voi kuitenkin sanoa, että Volvo XC40 lataushybridi on melkoisen mielenkiintoinen tapaus silloin, kun nykyaikainen lataushybridi kiinnostaa.

Pelkällä sähkölatauksella nyt hoitaa lähinnä työmatkat ja jonkunlaisen kaupunkipärtsäilyn, mikäli autonsa nyt saa työpäivänsä aikana ladattavaksi. Näin se tuppaa mennä muillakin lataushybrideillä, ennenkuin akkutekniikka tästä vielä kehittyy lisää.

Mikäli muut Volvon lataushybridit kiinnostavat, niin kannattaa katsoa Tuomaksen blogista vaikkapa Volvo V90 T8 hybridin koeajojuttu. Itsekkin olen vastaavalla V90 T8 hybridillä pienen lenkin käynyt ajamassa, ja ei voi kun suositella. Saman suosituksen annan XC40 plugarille, ei tästä muuta enää puutu kuin se mainittu neliveto.

Volvo XC40 T5 plug-in hybridin lähtöhinnat ovat alkaen 48 178 euroa.

Koeajoauto: Hämeen Auto, Jyväskylä / www.hameenautovaruste.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki