Mercedes-Benz näyttää mallia dieselpäästöjen puhdistamisessa – näin pienin lukemin tähtikeulat kulkevat

Mercedes-Benz diesel
Mercedes-Benzin uudet dieselmoottorit ovat osoittaneet vähäpäästöisyytensä myös tosielämän mittauksissa. Kuva: Mercedes-Benz

Mercedes-Benz on tehnyt viime aikoina ulostuloja korjatakseen mielikuvia dieselautojen saastuttavuudesta. Merkillä onkin harvinaisen hyvät lähtökohdat puolustaa dieselkäyttöisten henkilöautojen käyttöä myös tulevaisuudessa, sillä edistyneellä päästöjen puhdistustekniikalla se on saavuttanut puolueettomissa testeissä suorastaan huipputuloksia.

Mercedes-Benzin kehittämät nelisylinteriset OM 654- ja OM 654q- sekä kuusisylinteriset OM 656 -dieselmoottorit ovat osoittaneet vähäpäästöisyytensä myös laboratorion ulkopuolella.

Esimerkiksi saksalaisen ADAC:in tekemässä testissä helmikuussa Mercedes-Benz C 220 d:n NOx päästöt olivat käytännössä olemattomat, nollan ja yhden milligramman välillä. Tiukan, vuoden 2020 alusta voimaan astuvan Euro 6d -päästönormin mukaisesti NOx-päästöt saavat olla enintään 80 milligrammaa kilometriä kohti, joten Mersun kohdalla kyseinen raja on saavutettu jo hyvän aikaa sitten.

Myös saksalaisen Auto, motor und sport -lehden mittauksessa Mercedes-Benz C 300 d -farmari saavutti tulokseksi “lähes NOx-vapaa”. Auton tekemä 13 milligramman mittaustulos vei sen 12 testatun auton parhaalle sijalle.

Tällä hetkellä kaikki myynnissä olevan uudet dieselmoottoriset Mercedes-Benzit täyttävät vähintään Euro 6d-TEMP -päästöstandardin. Monet automalleista sitäkin tiukemman tulevan Euro 6d -normin. ADAC:in mukaan hyvä Euro 6d TEMP -normin täyttävä dieselmoottori aiheuttaa jopa 95-99 prosenttia pienemmät päästöt kuin Euro 5 -päästönormin dieselauto.

Kuluvan vuoden aikana Mercedes-Benz on onnistunut kasvattamaan suosiotaan Suomessa haastavasta markkinatilanteessta riippumatta. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla merkin markkinaosuus on kasvanut viidestä prosentista 5,5:een. Dieselmyynnissä merkki on vielä tätäkin vahvemmassa vedossa 4. suosituimman merkin asemassa ja 12,2 prosentin markkinaosuudella. Erityisen hyvin Suomessa ovat tehneet kauppansa C-, A- ja E-sarjan autot.