Nelivetotyyliä talveen? Koeajossa Ford Maverick

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Mielessä kävi, kuinka elokuu oli vaihtunut syyskuuksi kuin huomaamatta. Vaikka syyskuun alkukin on lämmin ollut, rupeaa kesän helteet silti jo olla takanapäin. Syksyn sateet ja muutoinkin ankeat kelit vielä tätä kirjoittaessa edessäpäin. Muistissa vielä kesäkuinen reissu Lappiin, jossa kävin tällä kertaa aivan yksin.

Minun oli pitänyt lähteä yksin Lappiin jo aiempinakin kesinä, mutta aina on jotakin muutoksia matkaan tullut. Tuo reissu Kilpisjärvelle ja Ylläkselle oli nyt yksinkin mukava, päätä pääsi nollaamaan. Ja se mistä nautin kaikkein eniten, sain mennä täysin omaan tahtiini. Erämaassa en tuolla reissulla kylläkään käynyt, ja reissun kolme yötä nukuin autossa. Laskujeni mukaan mennyt kesä oli jo neljäs putkeen, kun kävin Lapissa. Matkareitti oli suunnilleen sama kuin vuonna 2015, jolloin kaverini oli matkassa mukana. Jäämerihaaste oli tuolloin heitetty osaltani sosiaaliseen mediaan, mutta nyt kolmen vuoden jälkeen voin kertoa, että sitä en ihan täysin toteuttanut. Sometykkäykset eivät tulleet täyteen. Olikohan se nyt 5000 vai 50 000 mitä pyysin tykkäyksiä, en tarkalleen enää muista.

Kilpisjärvellä olen näiden neljän kesänä aikana käynyt kolmesti, vain siis kerran jättänyt menemättä sinne asti. Kaikkina muina kesinä reissukuukausi on ollut heinäkuu, mutta nyt poikkeustapaus tarkoitti kesäkuun käyntiä. Ennen juhannusta osa paikoista oli matkareitilläni kiinni, mutta hamstraamista ei aina tarvitsekkaan harrastaa. Joskus vain maisemien vaihtaminen auttaa kummasti parantamaan mielialaa. Niin kävi tälläkin kertaa, ja pelkkä ajatuskin Käsivarrentiellä ajamisesta sai hymyn huulille, kun suuntasin auton kohti Lappia kesäkuun alkupuolella. Joskus on vielä otettava matkakohteeksi Lofootit.

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Koska talvi kovaa vauhtia on tulossa, niin autokalusto lienee hyvä olla sen mukaista. Niinpä silmääni pisti vaihtoautorivistä Ford Maverick, vuosimallia 2005, ja ajettukin vain 156tkm. Konehuoneessa on 2,3 litrainen bensamylly, kolmelitraisiakin on ollut Maverickiin tarjolla. Auto on manuaalivaihteinen ja nelivetoinen, sekä varustelistalta löytyy ilmastointi ja vetokoukku. Varustetasona on XLT, sekä talvirenkaissakin näytti olevan pintaa hyvin. Tällähän voisi lähteä ihan hyvin vaikkapa Kilpisjärvellä tekemään seuraavan reissun, vastaavalla meiningillä kun poikkesin menneenä kesänä. Autossa on tilaa nukkua, ainakin enemmän kuin Nissan Almerassa. Kyllä, Nissan Almera toimi kolme yötä kotinani kesäisellä reissulla, jossa yöttömän yön pääsi näkemään.

Nyt koeajon suoritin ihan Keski-Suomen maisemissa, vaikka vakityön löytyessä toki Maverickista kaupat voisinkin tehdä, ja lähteä pohjoiseen. Autossa on ominaisuuksia, joita reissumies arvostaa. Haluamaani kaasuversiota tosin ei taida saada muutoin, kuin tekemällä / teettämällä muutostyöt itse.

Millainen on Ford Maverick?

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Meikäläisten Euroopassa tämä kulkine tunnetaan nimellä Ford Maverick. Se on samaa sukua kuin Mazda Tribute. Maverickille taas Jenkkinimi on Ford Escape. Netistä saattaa edelleen löytää reilun vuosikymmenen takaisia Maverickien koeajoraportteja, mutta myyntipalstoja katselessa jonnekkin on autot vain kadonneet. Myyntitilastoihin en ole edes perehtynyt, mutta liekkö näitä liikaa edes myytykään tänne. Koeajopäivänä myyntipalstoilta löysin vain 13 Ford Maverickia, kun alueena oli koko Suomi. Koska tämä Maverick on myynnissä Jyväskylässä, on tässä Keski-Suomen ainoa myynnissä oleva Maverick. Hintaa on 7900 euroa, ja koneenakin vain hieman yli kaksilitrainen mylly, niin johtopäätös on, että tällä autolla erottuu massasta varsin edukkaasti. Automaattihan Maverickissa on vain nelivaihteinen, manuaali viisipykäläinen, joten senkin johdosta tällä manuaalilla hieman säästää polttoainelaskussa. Nelipykäläinen automaattihan on jo nykymittapuulla aika vähän, kun tarjolla on uusimmissa automaateissa seitsemää ja kahdeksaa vaihdetta.

Rinnakkaismallia Mazda Tributea on koeajopäivänä myyntipalstoilla Maverickia vähemmän, vain kuusi myytävää autoa. Myös Ford Escapeja löytyy, tosin koeajopäivänä vain kaksi kappaletta, joista toinen autoliikkeessä.

Kun perehdyin Maverickiin juttua varten, eniten minua yllätti hybridimallin olemassaolo. Sellainen versio todellakin on löydettävissä Maverickista! Hakutulokset osoittavat sellaisen löytyvän Suomenkin rekisteristä.

Koeajo – Maverickilla lähtee!

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Maverickissa on nahkasisusta, mikä on ikään ja kilometreihin nähden hyväksyttävässä kunnossa. Auto lähtee helposti käyntiin, ja kone on tervekäynisen oloinen. Penkin säädöt hoituu sähköllä, ja hallintalaitteet on sopivilla paikoilla, mistä niitä on helppo käyttää. Kytkintuntuma on helppo ja looginen, vaihteet löytyy pesään helposti. Konehuoneessa kaakkeja on 150 hevosvoiman edestä, ja omapainoksi ilmoitetaan 1599 kiloa. Vääntöä tuntuu löytyvään arkiajo huomioiden riittävästi.

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Moottoritiellä homma toimii, auto kulkee sen mitä nopeusrajotusten puitteissa tarvitsee. Koska kyseessä ei ole iso möhkö, toisinkuin vaikkapa Excursion, niin kaupungissa ja taajamassa tämä on helppo ajettava. Matka-ajokin tällä autolla nähdäkseni onnistuu, mutta jos tarkoitus on vetää vaikkapa venetraileria, niin saattaisin pohtia etsiväni kolmelitraisella koneella Maverickin. Jos tarkoitus on ajaa ilman kärriä, ja tarvittaessa toisinaan hinata kaatopaikkakuorma pois, niin tällä pärjää tuolloin varsin mainiosti. Ajolleen tämä on täysin kunnossa ja hyvä.

Onko Maverickissa sitten mitään heikkouksia? Tässä hintaluokassa, tämän ikäisenä ja näillä kilometreillä uskon tämän kelpaavan vielä jollekkin. Mitään käyttöä häiritsevää puutetta ei tule mieleeni. Tässä kokoluokassa tosimiesten kulkine – jos ei arkikäyttöön, sitten harrasteisiin. Jos pykälää suurempaa tämän aikakauden tuotosta hakee, niin kannattaa etsiä vaikkapa Ford Explorer.

Ford Maverick – Äijäilyä kohtuuhintaan

Ford Maverick XLT vuosimallia 2005 vaihtoauto / kuvat Mikko Kilkki

Tässä on paketti kunnossa, jos ajattelit itselle hankkia käyttökelpoisen joululahjan. Kyseessä on Fordin ensimmäisiä tämän luokan automalleja, ja se näki päivänvalon vuonna 2001. Nykyään, lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin, on Fordillakin autoluokka paisunut paisumistaan. Nykymallistosta löytyy jo monipuolisempi kattaus, käsittäen esimerkiksi Ecosport, Kuga ja Edge, uusimpana Fiesta Active. Maverick on nimenä haudattu ainakin Suomen tuontiohjelmasta, autojen löytyessä enää vaihtoautopuolelta. Harmi, sillä tämä auto on ajolleen hyvä. Ja tämän ikäisenä, ehkä harvinaisuudesta johtuenkin ajofiilistä löytyy ainakin minun makuuni paljon.

Tunnelmaa tämä Maverick tarjoilee taatusti koko rahan edestä. Tunnelmatakuu!

Auto myynnissä: Jyväskylän Autotarvike, Sorastajantie / www.jklautotarvike.fi

Kuvat, video ja teksti: Mikko Kilkki