Oho – Koeajossa Microcar M.Go mopoauto!

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Mopovaihe on asia, joka jäi minulta viisitoistavuotiaana elämättä. En varsinaisesti koskaan edes haaveillut mopokortin hankkimisesta, traktorikortti kävi mielessä vielä vähemmän. Näin siitäkin huolimatta, että siihen maailman aikaan, eli vuonna 2002 kyseiset kortit olisi saanut samalla istunnolla pelkän teoriakokeen kautta. Nykyinen aika on erilaista, ja esimekiksi kaksipyöräisen ja mopoauton kortit on eriytetty toisistaan, sekä ajokoe vaaditaan kortin saamiseksi.

Kun olin täyttämässä 35 -vuotta vuonna 2022, huomasin katsovani mielenkiinnolla mopoautoa autoliikkeen myyntirivissä. Mistä mahdoinkaan jäädä paitsi, kun en teinixinä halunnut mopoautoa saati mopoa itselleni? Ei kestänyt kauaa, kun tuttu myyjä tunnisti minut, ja tuli kertomaan tietävänsä, mitä minä ajattelen. Ajolupaan allekirjoitus, ja siitä lähti elämäni ensimmäinen mopoautoajeluni. Tämä on siis se kokemus, mikä minulta jäi välistä kaksikymmentä vuotta sitten.

Joku voisi sanoa, että olen pahasti myöhässä, mutta myyjän kanssa naureskelimme, että kerta se on ensimmäinenkin. Tämän koeajokokemuksen varjolla kalpenee ehdottomasti Alfa Romeo Giulia ja Ford Mustang Convertible. Nyt ainakin minä odotin koeajolta paljon – odotin kyllä mainittujen kahden auton koeajoiltakin!

En ole viimevuosina mopoautojen myyntimääriin liiemmin perehtynyt, koska se ei ole itselle ollut mitenkään ajankohtaista. Nyt testiajossa ollut mopoauto löytyi vaihtolaitteena Jyväskyläläisestä autoliikkeestä. Jotenkin karkea arvioni on, että mopoautoilu on jostain syystä vähenemään päin.

Minkälaisilla spekseillä ensimmäinen ajamani mopoauto, eli mauto on?

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Malli on Microcar M.Go, ja se on vuodelta 2015. Tietä on takana 35 000 kilometriä. Vaihteistona on automaatti, ja tankkiin laitetaan dieseliä. Tehoa ei ole paljoa, sillä konehuoneesta löytyy kokonaiset viisi hevosvoimaa – siis viisi! Vääntömomentti on tietysti mitä on, samoin tavaratila. Kumpaakaan ei ole paljoa. Autossa tulee mukaan kahdet renkaat, joista toiset on talvirenkaat peltivanteilla, kesärenkaat on alumiinivanteilla. Mutta mitenkäs mahtaa olla ajo-ominaisuudet talviajon osalta? En tiedä, enkä edes tiedä haluaisinko tietää. Ehkä kaikkein hurjin asia mikä tästä mopoautosta löytyy, on lohkolämmitin talvipakkasia varten.

Kaikkein pröystäilevin varuste on ehdottomasti radio jossa on bluetooth, sekä keskuslukitus. Esimerkiksi ajoasennon saa, tai paremminkin joutuu etsimään kohdilleen käsisäätöjen kautta – jos sitä edes kohdilleen saa. Yksi ajoneuvon ehkä näyttävimpiä asioita on takana oleva hitaan liikenteen kolmio. Syy on selvä – koska laki niin vaatii.

Mopoauto on kaksipaikkainen, koska enempää kyytiläisiä laki ei tämmöiseen edes sallisi.

Koeajo – Mitkä fiilikset herää ensimmäisestä ajokerrasta?

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Auto lähtee avaimesta käyntiin. Sitten D-pykälä pesään ja baanalle. Koeajon aikana kaikkein haastavin muistettava asia on ehdottomasti mopoauton ajonopeus, sillä se on lain sallimat huikeat 45km/h. Isolle tielle ei ole mitään asiaa, ja oikeaan autoon tottuneelle sen muistamisessa saattaa ilmetä pieniä haasteita.

Jos mautosta, eli mopoautosta haluaisi keksiä jotain positiivista sanottavaa, niin se on se, että perheen teinit saattavat olla mopoautokortin saamisen jälkeen aivan tohkeissaan siitä, että pääsevät harrastuksiinsa ilman aikuisten tarjoamaa logistista apua. Aikuisten kannalta ja paljon oikeilla autoilla ajaneelle tulee lähinnä olo, että jos tällä joutuisi ajamaan pidempiä matkoja, on lopputuloksena lähinnä kihti ja reumatismi.

Koska kuvailin ajo-ominaisuuksia hieman kehnoiksi, niin nähtäväksi jää, yllytetäänkö minua seuraavaksi ajamaan mopoautolla vaikkapa Lappiin? Jos sen reissun joskus edestäni löydän, lupaan taltioida ajosuorituksen videolle, ja palata asiaan videon ja kattavan raportin sekä kuvamateriaalin kanssa.

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Vaikka koeajo saa minut miettimään koppimönkijöiden turvallisuutta ja niille sallittua 60km/h rajoitusta, ja sitä että miksi kevytautolaki piti hylätä, oli koeajo kuitenkin ehdottoman hauska kokemus!

Mielestäni mopoautoja voisi jatkokehittää siten, että niiden nopeus olisi nostettavissa turvallisesti vaikkapa kuuteenkymppiin. Tällä hetkellä perheen viisitoistavuotias saa ajaa traktorimönkijällä aivan laillisesti kuuttakymppiä, mikä osaltaan saattaa ainakin maksukykyisten vanhempien sattuessa kohdalle vähentää mopoauton suosiota. Miksi pitäisi ostaa vähemmän turvallinen, jos lisäpanostuksella saisi turvallisemman kulkuvälineen?

Jos nykyisistä mopoautoista pitäisi keksiä jotain hyvää, niin ainakin omaa liikenneosaamista pääsee kehittämään budjetin salliessa jo viisitoistavuotta täytettyään.

Lopputulema – Kannattaako mopoauton ostaminen?

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Tällä mopoautolla on hintaa vielä 6980 euroa. Siihen rahaan on ostettavissa aivan oikea auto, mikäli vain mahdollisuus odottaa vielä hetki B-ajokortin saamista. Itse en enää tässä elämäntilanteessa lähtisi mopoautohankintaa tekemään, mutta kaveri kyydissä mopoautolla oisi ehdottoman hauska koeajolenkki käydä ajamassa!

Koeajolta kuvasin Tiktokiin kaksi koeajovideota, joita on jutun kirjoituspäivänä katsottu yhteensä 29 800 kertaa. Kun koeajoa seuraavana päivänä näin tuttuani, oli hänen huvittunut kommenttinsa, että hän odotti koeajovideoille sellaista jatkoa, että olen jäänyt mopoautoon jumiin, ja sanon että tulkaa auttamaan pois.

Joudun tuottamaan lukijoille pettymyksen siinä, etten jäänyt mopoautoon jumiin – pääsin sieltä omin avuin pois. Hieman salaa toivon, että olisipa sattunut koeajolla jokin kuvaamisen arvoinen tilanne – mutta ei, ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa sattunut edes vahingossa koeajon aikana.

Mopoautojen kohdalla on hyvä muistaa aikuisenkin se, että mopoautolla ajaminen vaatii aina jonkin ajokortin. Ennen vuotta 1985 syntyneet saavat ajaa kaksipyöräisiä mopoja ilman korttia, mutta mopoautot vaativat kaikilta iästä riippumatta aina jonkin ajokortin.

Mistä siis mahdoin jäädä viisitoistavuotiaana paitsi? En mistään. Meinasin julkaista tarinan syntymäpäivänäni, mutta lopulta en malttanutkaan enää odottaa paria päivää.

Microcar M.Go mopoauto eli mauto / kuvat Mikko Kilkki

Mopoauto myynnissä: Rinta-Joupin autoliike, Jyväskylä / www.rinta-jouppi.com

Teksti ja kuvat: Mikko Kilkki