Pikatyypit: Uusi Mercedes-Benz GLE 300d

Mercedes-Benz GLE300d / kuvat Mikko Kilkki

Muistan vielä ajan, jolloin Mercedeksellä tämän kokoluokan mallisto kulki nimellä ML, jota tietyissä piireissä myös Marja-Liisaksi kutsuttiin. Sittemmin mallinimeksi vaihtui GLE, mikä kuvastaakin paremmin auton paikkaa Mercedeksen mallistossa, sillä pienemmät maasturimallit ovat nykyään GLA ja GLC, isompi sitten GLS. Nyt GLE on ehtinyt mallina jo siihen ikään, että sen on aika uudistua. Ja uusi auto – se on tässä: Mercedes-Benz GLE300d. Kyseessä on GLE:n hinnat alkaen malli, ja se nähtiin ennakkoesittelyssä jo Auto 2018 tapahtumassa. Varsinainen ensiesittely tapahtui kuitenkin vasta vuoden 2019 puolella, ja nyt keväällä sitten pääsin vihdoinkin ottamaan tästä ensimmäistä kertaa tyypitykset koeajon muodossa.

Koeajoon lähti autoliikkeen esittelyrivistä 116 700 euroa maksava esittelyauto, ja varustelistaus käsittää myös MBUX järjestelmän. Nyt myös GLE tottelee puhekomentoja, jollainen on ollut esimerkiksi jo aiemmin koeajamassani uudessa A-sarjalaisessa, joten vanhaan verrattuna uutuusmalli on saanut toimintoja lisää. Eipä ollut tuota vielä aiemmassa GLE:ssä saati ML:ssä, molemmilla malleilla itse ajaneena sekä kyydissä istuneena.

Millainen on Mercedes-Benz GLE 300d?

Mallimerkintä paljastaa, että dieseliä tankkiin. Löytyy toki bensaversiokin, esimerkiksi GLE 450.

Tehoa rivinelosessa löytyy 245 hevosvoimaa, vaihteisto on yhdeksänvaihteinen automaatti, ja lisävarusteena on rastitettu esimerkiksi tunnelmavalaistus. Muutenkin varusteita on mukavasti, esimerkiksi adaptiivinen iskunvaimennus, korotettu paino perävaunulle, sekä lisälämmittimen kaukokäyttö. Hieman tuntuu, että nyt on insinöörit olleet hieman koukussa sähköön, sillä vetokoukkukin taittuu sähkön voimalla. Eikait siinä, eipähän todellakaan tarvitse itseään liata perävaunuhommissa.

Auton tunnistaa selvästi uudeksi, vaikka tietynlainen tuttuus on sujuvasti säilytetty. Onneksi kuitenkin mallipäivitys on muutakin kuin nimellistä, joten pettyä ei tarvitse.

Koeajo – Mukava myös karavaanarin ajaa

Koska aiemmin on tullut koeajettua esimerkikci C 400 ja pariinkin otteeseen uusi A, ei tarvitse todellakaan potea minkäänlaista kulttuurishokkia. Mittaristo nyt toki on erilainen kuin mitä koeajetussa C:ssä, vastaavaa on nähty paremminkin A ja B sarjalaisissa. Ratti on painikkeiden osalta toteutettu vastaavalla idealla muiden Mercedeksen uutuuksien kanssa – ja toki vaihdeviiksi on Mercedekselle tyypillinen, uusi mutta silti kuitenkin niin tuttu. Nythän enää vakionopeudensäätimelle ei ole omaa viikseään, sen toiminnot löytyvät ratin vasemmalta puolelta.

Ajaminen Mercedeksen uudella GLE:llä on mukavaa – napista käyntiin, ja ajoasento löytyy sähkösäädöillä. Ilmajousitus tekee sen, että alustaa voi säätää – ja sen, että hidastetöyssyjen yli meno on tasaista.

Varsinaisesti millekkään superhuonoille teille en poikennut, mutta epäilemättä maavaraa löytyy senverran, että se yhdistettynä nelivetoon pärjää kyllä mökkitielläkin. Moottoritiellä varsinkin yksikseen ajaessa pärjää autolla oikein mainiosti – toki käyttöönhän tämä on tehty. Onneksi näin on hyvä, ja tälläkin moottorivalinnalla ajelee hyvin. Mikäli kuitenkin tehoa kaipaa lisää, GLE 350d löytyy tuttuun tapaan edelleen mallistosta.

Lopputulema – Kyllä tästä Mercedeksen tunnistaa

Mitäpä sitä sen pidempiä jaarituksia, kun paletti kerran on kunnossa. Halvin GLE 300d makselee 94 692 euroa. Siihenkin rahaan saa jo varsin mukavasti varustellun auton, millä pärjää aivan varmasti useimmissa vastaantulevissa tilanteissa. Autolla vetelee venetraileria, sekä tekee karavaanireissuja asuntovaunun kanssa. Sallittu vetopaino on 3500kg, mikäli ajokortissa vain ajokorttiluokat piisaavat. Sekään ei siis aivan äkkiä kesken lopu.

Tarvitseeko tähän sitten mitään lisää? Ei, ei tarvitse ei. Ei totisesti tarvitse. Toki auto maksaa jo hyvän kasan rahaa, mutta se myös antaa vastinetta euroille paljon.

Koeajoauton lainasi: Käyttöauto Jyväskylä / www.kayttoauto.fi