Renault Talisman ja Espace – 2016 hinnat

Renault esitteli maaliskuun puolivälissä suomalaiselle lehdistölle lisää uusia malleja, kun vuorossa olivat uudistuneen Meganen jälkeen täysin uudet Talisman ja Espace. Autovouhotus oli paikalla kuuntelemassa ja Talisman kokeiltiin myös tiellä. Laajaan koeajoon Talisman saadaan myös hieman myöhemmin – pysy siis kanavalla. Niin Talisman kuin varsinkin Espace tulevat hengästyttävän varustelistan kanssa, joten listasimme tärkeimmät knopit tähän. Molemmat mallit jatkavat Renaultin aiempien uutuuksien menestyskaavaa, joten on lupa odottaa positiivisia yllätyksiä. Uudet Megane, Kadjar, Talisman ja Espace rakennetaan nyt yhdelle modulaariselle pohjalevylle, ja siten tekniset ominaisuudet ovat yhtenevät.

IMG_6062

IMG_6065

Talisman – isoa ja kaunista

Tämä täysin uusi automalli on mittasuhteiltaan leveä, pitkä ja matala. Kuvat ja muotoilu kätkevät Talismanin koon, sillä auto on oikeasti yli 4,8 metriä pitkä. Sisällä keskikonsoli on leveä ja etumatkustajien penkit ovat verrattain kaukana toisistaan, joten tilan todella tuntee myös edessä. Leveyssuunnassa auto onkin luokkansa parhaimmistoa. Takamatkustajien polvitila 262mm on myös kokoluokkansa kärkeä. Vaikka Talisman on perinteinen sedan, on tavaratila silti 608 litraa vetäen vertoja monelle farmarille. Talismanin farmarimallin tavaratila on ”vain” 572 litraa, tosin tavaratilan peitteeseen saakka mitattuna. Sedaninkin konttiin mahtuu neljä golfbägiä pitkittäin, ja luukku on avattavissa ilman käsiä joko napista tai lisävarusteena liiketunnistimella, joka reagoi jalanheilautukseen.

 

Versiot

Koska kyse on isosta edustusluokan autosta, ei ole yllättävää että dieseleitä on tarjolla niin 110 kuin 160 hevosvoimaisenakin. Bensamoottoreita on toistaiseksi vain yksi 200 hevosvoimainen. Tehokkaammat versiot ovat aina EDC-kaksoiskytkinautomaatteja. Moottorivalikoima on ehkä pieni, mutta silti järkevä. Talisman on valittavissa kolmella eri varustetasolla, eli ns. hinta alkaen malli Life, todennäköisesti ostetuin Zen ja varustelluin Intens. Hinnaston skaala on 28.690 eurosta 44.690 euroon, jossa farmarikorin lisähinta on 1.300 euroa. Life-varusteista mainittakoon mm. automaattinen kaksialueilmastointi ja lämmitettävä ohjauspyörä, joten ihan karvalakkimallista ei ole kyse. Zen-tasolla (+2.000 euroa) saat lisää mm. 17” vanteet, automaattiset kaukovalot, kaistavahdin, hierovan kuskin penkin, Multi-Sense –ajotilavalinnan, 7” kosketusnäytön, navigoinnin ja älyavainkortin, joten rahallisesti valinta kannattaa. Intense (+2.500 euroa) tarjoaa sitten vielä mukaan automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, katvealueen valvontajärjestelmän, mukautuvan vakionopeuden säätimen, peruutuskameran, 8,7” kosketusnäytön ja täydet LED-valot edessä ja takana.

IMG_6066

 

IMG_6077

Design

Keulasta auton tunnistaa Renaultiksi ison ja mahtipontisen timantin ansiosta, ja ajovaloissa on sama C-kuvio kuin uudessa Meganessakin. Myös Talismanissa on iso LED-valokuvio takana, joka on aina valaistu sääolosuhteista riippumatta. Design on kaiken kaikkiaan varsin onnistunutta luonnossa. Kuvissa logo tuntuu vallitsevalta edestäpäin katsottuna, mutta luonnossa huomio kiinnittyy enemmän pituuteen ja korkeaan kylkilinjaan. Korissa on runsaasti pokkauksia ja muotoja, joilla on saatu häivytettyä iso koko sulavaan olomuotoon. Moni on maininnut Talismanin näyttävän Passatilta, mutta luonnossa tyylipisteet menevät Talismanille 10-0, koska Passat on selvästi enemmän kirveellä veistetty.

IMG_6067

IMG_6072

Graafista ja selkeää

Talismanin mittaristo on seitsemän tuuman värillinen TFT-näyttö, ja tämän lisäksi on versiosta riippuen 4,2”-8,7” kojelaudan kosketusnäyttö, isoin pystymallisena. Näytöt pystyy personoimaan mieleisekseen väreillä ja eri tietovalinnoilla. Keskikonsoli onkin isosta näytöstä johtuen yksinkertaisen pelkistetty, mutta tärkeimmät toiminnot on silti haluttu säilyttää nappeina. Kosketusnäyttö tottelee sormenpäätä herkästi, ja varsinkin suurin ja pystyyn käännetty 8,7 tuuman näyttö sopii hyvin älypuhelimiin ja tabletteihin tottuneille kuljettajille. Renaultin yksinkertaistettu keskikonsoli sopii hyvin yleiseurooppalaiseen makuun, ja antaa selkeän ja viimeistellyn laadun tunteen.

IMG_6081

 

Mielialan mukaan

Useita ajoprofiileja on valittavissa mielialan mukaan, siten että jokainen Multi-Sense -tila säätää viittä eri mekaanista kovaa asetusta (nelipyöräohjaus, aktiivinen iskunvaimennus, ohjaustehostus, moottorinohjaus, kaasupolkimen vastaavuus sekä automaattivaihteiston ohjelma jos EDC) ja viittä eri pehmeää mukavuusasetusta (mittaristo, tunnelmavalaistus, moottorin ääni, ilmastointi, istuimen hieronta). Testasimme 160 hevosvoimaista dieseliä moottoritieajossa, ja ajotilan valinnalla oli huomattavan suuri merkitys auton käyttäytymiseen. Sport-moodissa kaasuvaste oli välitön ja auto kauttaaltaan tuntui eloisammalta – hyödyllistä varsinkin kiihdytyksissä ja ohituksissa. Matka-ajossa taas rauhallisempi ja pehmeämpi asetus tuntui sopivammalta. 380 Newtonmetrin vääntö oli isoon autoon sopiva, ajaminen ja ohittelu tuntuivat jo jokseenkin vaivattomilta. Nelipyöräohjauksen tuntee toimivan varsinkin ahtaassa paikallaan pyörittelyssä, sillä iso auto kääntyy ketterästi.

 

Nelipyöräohjaus

4Control -nelipyöräohjaus on nopeuden mukaan säätyvä. Kaupunkinopeuksissa takarenkaita käännetään eri suuntaan eturenkaiden kanssa. Muihin vastaaviin verrattuna Renaultin järjestelmä sallii kaikkein suurimman astemääräisen käännön ja siten pienimmän mahdollisen kääntösäteen ahtaissa kaupunkiolosuhteissa. Talismanin kääntösäde on 4Control-järjestelmän ansiosta pienen Captur-mallin luokkaa. Renaultin systeemi on uniikki myös salliessaan ajoprofiilin valinnan vaikuttaa nelipyöräohjauksen voimakkuuteen. Suurilla nopeuksilla takarenkaat kääntyvät samaan suuntaan eturenkaiden kanssa, tarjoten täsmällisemmän ja vakaamman kääntyvyyden mutkissa.

IMG_6075

 

Espace – seitsenpaikkainen crossover

Crossover malliksi muuttunut Espace tulee Suomeen täysin varusteltuna versiona, jossa on ainoastaan dieselmoottori saatavilla – valinnan mukaan nelipyöräohjauksella 50.990 euroa tai ilman 47.990 euroa. Hinnoittelu kestää helposti vertailun niin Volkswagen Sharaniin kuin Ford Galaxyyn. Uutta Espacea vauhdittaa Talismanistakin tuttu 160 hevosvoimainen tuplaturbodiesel, jonka kyljessä on kuusivaihteinen EDC-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto sähköisellä vaihteenvalitsimella. Hiilidioksidipäästöt ovat maltilliset 120g/km näin isolle autolle. Pikkubussimainen tila-auto on muokattu nykyaikaan sopivaksi crossoveriksi, mutta auto on silti edelleen seitsenpaikkainen. Huomattavin ero on maavaran kasvu (+30%) sekä ikkunapintojen madallus, uusi Espace on siis käynyt varsinaisessa autojen kauneusleikkauksessa päästyään viidenteen sukupolveen saakka. Vaikka auto kuvissa näyttää edellistä korimallia pienemmältä, auto on silti 30mm leveämpi ja raideleveyttäkin on 16mm lisää, kokonaiset 69mm matalammassa korissa. Korin rakenteista on laihdutettu 250 kiloa, joten muutokset kokonaisuudessaan takaavat varmasti huomattavasti paremman ajettavuuden.

Kuvat: Renault Espace lehdistömateriaali

4Control-versio maksaa siis 3.000 euroa enemmän, mutta pitää sisällään nelipyöräohjauksen lisäksi myös aktiivisen iskunvaimennuksen sekä yhdeksäntoista tuuman kevytmetallivanteet. Kattavan perusvarustelu sisältää mm. aktiivisen hätäjarrutusjärjestelmän, kaistavahdin, katvealueen valvontajärjestelmän, seitsemän tuuman värinäytöllisen mittariston ja 8,7 tuuman kojelaudan kosketusnäytön, pysäköintitutkat, Multi-Sense -ajotilan valinnan, hierovan kuljettajan istuimen, älyavainkortin, kahdeksantoista tuuman vanteet, seitsemän istuinpaikkaa (kolmas rivi käännettävissä täysin lattian alle), sähköisesti taittuvat toisen ja kolmannen rivin takapenkit, automaattiset päivä- ja kaukovalot, täydet LED-valot edessä ja takana, kiinteän lasikaton, navigointijärjestelmän ja Bluetooth-yhteyden.

 

Lähde: www.renault.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *