Retro ja classic – Koeajossa Nissan Bluebird

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki

Oma ensimmäinen autoni oli vuosimallin 1989 Nissan Sunny. Ajoin sillä hieman yoli 50 000 kilometriä vuosina 2008 – 2011. Muistan vielä hetken, jolloin omaan Nissan Sunnyyn tuli 300 000 kilometriä täyteen. Siitä on jo aikaa reilu vuosikymmen, mutta se tunne on jäänyt mieleen. Lopulta hankkiuduin autosta eroon myymällä, vaikka paljoa rahaa siitä ei tietenkään enää saanut. Sunny jatkoi elämäänsä vielä yhden tai kahden leiman verran jossain päin Suomea, siirtyen sitten autojen taivaaseen. Seuraava autoni oli pykälän tuoreempi, 1995 vuosimallin Nissan Primera, jolla en ajanut aivan niin paljoa. Vaikka minut tunnetaan yleisesti Mercedeksen kannattajana, olen omien kokemuksien pohjalta kallellaan myös Nissaniin – merkki on ansainnut luottamuksen.

Ehkäpä minun historiani Nissanien parissa tietää sitä, että minun oli helppo bongata kevään mittaan eräs classic -osaston auto autoliikkeen myyntihallista. Auto oli kahdeksankymmentäluvun Nissan Bluebird. En nähnyt autossa hintalappua, joten tuli tunne, että se on jo myyty. Siksi kerkesin pettyä. Kysyin autosta kuitenkin myyjältä, jolloin selvisi, että kyseessä on myyjän oma harrasteauto. Erinäisten vaiheiden kautta auto oli säilytyksessä autoliikkeen tiloissa. Se oli rekisteröity kesäkuussa 1988, ja ajettu vain 101 000 kilometriä, mikä on auton käyttötarkoitus tuntien yllättävän vähän. Autossa oli tiedossa jokin pieni maalattava kohta, mutta myyjä lupasi soittaa minulle, kun maalaustyö on tehty.

Viimein soitto tuli, ja koska kelikin oli kunnossa, suuntasin koeajolle Keskisuomalaisen juttukeikan jälkeen. Tuntui että nyt elämä hymyilee, kun pääsen vuosien tauon jälkeen ajamaan vanhaa Nissania. Nissaneita näkee toki liikenteessä paljon, mutta nämä vanhat ja ennen niin yleiset autot ovat jo poistuman kokeneet, tehden tilaa uudemmalle autokalustolle.

Minkälainen on Nissan Bluebird?

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki
Muotoilu on tämän aikakauden Nissaneille varsin tyypillistä.

Bluebird on mallina pykälää isompi kuin oma vanha Sunny. Bluebird oli myös mallistossa Primeran edeltäjä. Malli oli aikoinaan suosittu, ja saanut lempinimen “Luupää”. Kaikesta huolimatta Bluebirdillä en ollut koskaan aiemmin ajanut, vaikka tolkuton määrä muuta autokalustoa on ajossani ollut. Myös vanhemmalla autokalustolla on tullut ajettua.

Auto on 1,6 -litraisella bensakoneella, ja se on rivinelonen. Tarjolla on ollut myös 1,8 ja kaksilitraiset moottorivaihtoehdot. Varustetasona on LX. Varustelistaus on käytännöllinen – esimerkiksi vetokoukku ja ilmastointi puuttuvat. Varsinkin vanhalle autolle vetokoukun puuttuminen on sikäli hyvä, että auton kytkin ja vaihteisto on päässeet helpommalla, kun minkäänlaista kärryä tai traileria ei ole perässä ollut koskaan.

Ajoasennon joutuu hakemaan käsisäätöjen kautta, ja ikkunalasit veivaamaan auki käsiveivin kautta. Myöskään keskuslukitusta ei ole eikä tule. Kaikesta huolimatta auto on ollut uutena hieno, ja omistaja takuuvarmasti tohkeissaan.

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki
Vaikka Sunnyssä oli esimerkiksi erilainen ratti, huomaan autossa paljon tuttuja piirteitä.

Mitä tämä kaikki sitten maksoi? Brutto netto ja ratto oli kaikkineen kuulemma tonnin. Katsaus netin myyntipalstoille osoittaa, että siinä hintaluokassa Bluebirdejä on tarjolla. Jos haluaa verrokkia hakea kilpailevista malleista, kannattaa laittaa hakuun esimerkiksi Ford Sierra, Mazda 626 ja Toyota Camry. Näistä kahdeksankymmentäluvun Camry on itselle ennestään tuttu, koska sellainen oli vanhemmillani silloin, kun sain ajokortin vuonna 2006.

Kauas on aika mennyt siitä, kun Bluebird oli mallistossa. Bluebirdiä vastaavaa sedania ei Suomessa enää Nissanilta ole. Kun korvaajamalliksi saadun Primeran tuli aika poistua valikoimista, saatiin tilalle Qashqai, mikä onkin perinteisen sedanin ja farmarin sijaan crossover. Näin siksi, koska ajat ovat toiset, ja nykyään myyvät toisenlaiset autot kuin kahdeksankymmentäluvulla.

Koeajo – Mukava muistella menneitä

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki
Nykymittapuulla mitattuna kuljettajan paikalla ei ole mitään ylimääräistä.

Blogissani on nähty paljon uudempia autoja, mutta varsinkin tällä kertaa menneiden muistelu on mukavaa puuhaa. Bluebirdin kuljettajan paikalla tunnelma on kuin omassa kodissa – fiilis on tuttu ja turvallinen. Uuteen autoon tätä ei voi, eikä tietenkään tarvitsekkaan verrata. Autovanhusta pitää arvostaa ja kunnioittaa.

Auto lähtee käyntiin nätisti, kuin palmun alta. Kytkintuntuma on looginen, vaihteet menee pesään helposti. Taajamassa ajotuntuma on oikeastaan mukava. Tämän vuosituhannen autoissakin on nähty ajotuntumaltaan surkeampia esityksiä. Moottoritiellä en edes poikennut, mutta isommalla tiellä kävin, missä marssivauhdiksi sai 80km/h. Silloin homma toimi vielä järkevyyden rajoissa.

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki
Myös takapenkillä meno on ehjää ja toimivaa. Täällä mahtuu matkustamaan.

Parasta antiaan Nissan Bluebird tarjoilee kivana kesäpäivänä silloin, kun mihinkään ei ole kiire. Tällä ajaa mielellään vaikka kaveriporukalla jätskille nauttien matkasta. Koska kilometrejä on vain vähän, mihinkään pitkälle matkalle en tämmöistä enää veisi – itse ajaisin säästellen, lomamatkalle tulisi lähdettyä jollain toisella autolla.

Bluebirdissä ei ole mitään koeajossa havaittavia vikoja tai puutteita. Auton saisi ikänsä puolesta jo museorekisteriin, jos niin päättäisi haluta. Auton saa museokatsastettua sitten, kun valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta. Lisäksi ajoneuvon tulee olla alkuperäiskuntoinen.

Lopputulema – Tässä on hyväkuntoinen Bluebird

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki

Joku voisi tietysti sanoa auton väriä tylsäksi. Tässä vaiheessa kun autolla on paljon ikää, ja kaikki maalipintaa myöten kunnossa, ei väristä auta ruveta nirsoilemaan. Järkevästi ajokuntoisia Bluebirdejä ei ole enää liikaa tarjolla, joten nirsoilijalta jää auto ostamatta. Suomessa Bluebirdejä on netin myyntipalstoilla myynnissä enää yhden käden sormilla laskettuna, joten harvinaiseksi käy ennenkuin loppuu. Selvää on, ettei Bluebirdien määrät tästä ainakaan lisäänny, vaan aika tulee tekemään tehtävänsä.

Koeajon päätteeksi tapaan sattumalta vielä autoliikkeestä eläköityneen myyjän. Hänen kanssaan vaihdoin muutaman sanan Bluebirdistä, ja hänkin kertoi omistaneensa tämmöisen joskus 20 vuotta sitten.

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki
Tarran mukaan myös ruostesuojauksia on tehty.

Mitä minä tykkäsin Bluebirdistä? Olin juuri täyttänyt 21, kun tein paperit omasta vanhasta Nissanistani. Olen nyt 35, ja ajokokemusta huomattavasti paljon enemmän kuin tuolloin. Oli todella mukava testata tätä autoa, ja todeta ajotuntuma vanhassa Nissanissa edelleen leppoisaksi. Olen vuosien saatossa miettinyt, että kyllä minäkin tämmöisen auton kanssa harrastaisin, jos järkevä mahdollisuus joskus vielä tulisi.

Parasta antia tämmöisen auton kohdalla on ehdottomasti tunnelma, johon ei pääse muutoin kuin ajamalla tämmöistä. Siksi ei yllätä se, että ihmiset haluavat pitää harrastekäytössä erilaisia vanhempia ajoneuvoja. On hienoa, että autoharrastus elää.

Jos kesälomalla on tylsää, niin tarjoilen toki blogissani muitakin retroautoja: Esimerkiksi Volkkarin hippibussi tai bensakoneinen Fiat Ducato.

Tämä Nissan Bluebird ei ole myynnissä.

Nissan Bluebird 1988 / kuvat Mikko Kilkki

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki