Secto Rally 2022: Tästä se lähtee!

Kalle Rovanperä / Secto Rally 2022 Jyväskylä / kuvat Mikko Kilkki

Kun Jyväskylässä ajetaan ralleja, yksi asia on yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä ollut suunnilleen varmaa – se, että minä olen paikalla. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, kun rallit ajetaan koronan jälkeen oikeaan aikaan. Virallisesti rallit alkavat vasta torstaina 4.8., mutta pressitilaisuuksia nähtiin jo keskiviikkona 3.8. Tietenkin pressissä oli käytävä jututtamassa rallikuskeja, tai ainakin sitä yhtä, joka aina pärjätessään saa aikaan kysyntäpiikin Suomen MM-rallin lippukaupassa.

Kalle Rovanperä lähtee ralleihin kertomansa mukaan hyvällä fiiliksellä. Omat odotukseni ovat miehen suorituksia kohtaan ainakin kovat.

Skoda Fabian rallitykki / kuvat Mikko Kilkki
Kuvassa keskellä on Skoda Fabia RS Rally2.

Keskiviikkona oli pysähdyttävä fiilistelemään myös Skodan osastoa, syystä että nyt kyseessä on rallin virallinen auto. Paikalla nähdään ainakin minun silmään aika imelän värisiä autoja, jotka tuskin jäävät huomaamatta.

Minun ralliraportit päivittyvät tilanteen mukaan joko täältä Paviljongin pressistä tai kotoani, joten taajuudella kannattaa pysyä.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki