Tytöstä joka ei saanut Brion junarataa logistiikka-alan ammattilaiseksi

Ostin kummipojalleni tulevan kesän syntymäpäivälahjaksi suuren lelu-säiliöauton. Vaikka yritän suosia suht sukupuolineutraaleja lahjoja, ei kukaan niistä tytöistä, joille synttäri- ja joululahjoja tulee hankittua, välttämättä sellaisesta niin ilahtuisi. – Tai niin ainakin kuvittelen. Näin varmaan on ajateltu omallakin kohdallani lapsena, vaikka lama-ajan lapsen suurimpia haaveita oli saada Brion junarata ja paljon Legoja.

Vaikka leluni olivat useimmiten vaaleanpunaisia ja olomuodoiltaan nukkeja, keittöleluja sekä muuta kivaa, muistan kuitenkin saaneeni ensikosketuksen auton rattiin isän sylissä Subarun ratin takana jääradalla joskus muutaman vuoden ikäisenä. Erilaiset moottorikulkuneuvot ovatkin sitten seuranneet allekirjoittanutta läpi elämän. Ensimmäiset onnen päivät koettiin 15-vuotiaana kun sain mopokortin ja moposkootterin. Peräkärryn kanssa ajotaidot olivat huipussaan joskus 16-vuotiaana kun ajoin mökillä pihalta roskakuormia metsään jättökasalle kärryn kanssa. Ajokortti-iän saavutettuani lähes kahden vuosikymmenen odotus huipentui kun pääsin laillisesti auton rattiin ihan yksin. Tuolla nuorella Piialla oli aikanaan raskas kaasujalka ja autolla kuljettiin joka paikkaan – myös kesätöihin autoliikkeeseen.

Rakkaudesta autoihin

Yli viisi vuotta sitten perustin tämän blogin. Rakkaus autoihin ja autoiluun oli suurta ja halusin sitä jakaa. Iän karttuessa ja arvomaailman muuttuessa moni asia alkoi kuitenkin painamaan mieltä. Enää ei ollut siistiä painaa nasta laudassa maanteillä, sillä en haluaisi satuttaa tai menettää kavereitani, kuten tuttavapiirissä on käynyt. Myös ympäristöarvot kasvattivat merkitystä. Teslathan eivät olleet mielestäni koskaan siistejä siksi että olisivat lähipäästöttömiä, vaan siksi että ne kiihtyivät nopeasti. Kun tässä teillä on tullut seurailtua miten ko. merkin kuljettajat käyttäytyvät autoinensa, niin ei kyllä hivele enää merkki mieltä millään tasolla. Kaksi poikkeusta olen kaikkina näinä vuosina havainnut.

Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin sähköpyörä on korvannut auton ensisijaisena kulkuneuvona. Autolla ajetaan vain pitkät matkat, sydän verta vuotaen mikäli tankkiin upotetaan muuta kuin uusiutuvaa dieseliä ja nopeusrajoituksia noudatetaan GPS:n kanssa suunnilleen 2% virhemarginaalilla.

Merenkulkuala ja maantielogistiikka

Vaikka autoilu itsessään on elämässäni merkittävästi vähentynyt, on autoista ja logistiikasta tullut samalla kuitenkin entistä suurempi osa elämääni. Reilu vuosi tämän blogin perustamisen jälkeen päätin kauppakorkeakoulussa opiskella pääaineena tieto- ja palvelujohtamista, jossa suuntautumiseksi valikoitui hankintaketjuja ja logistiikkaa painottavat kurssit. Jo tuolloin opintojen ohella tehtäviin töihin kuului logistiikkajärjestelyjä. Vuotta myöhemmin päädyin hieman sattuman kaupan kautta merenkulkualaan liittyviin töihin. Tämän työpaikan myötä logistiikka-ala vei sydämeni mennessään.

Ensimmäiset pari vuotta keskityin työelämässä puhtaasti merenkulkuun. Yksi uran kohokohdista on ollut saada olla mukana tilaamassa laivoja. Vaikka roolini oli juridiikan puolella auttaa sopimuksen laadinnassa, opin tuon projektin myötä paljon lisää myös merenkulun teknologiasta. Meidän pienen mutta sitäkin huikeamman projektitiimin osoittama arvostus sitä kohtaan, että ihminen ilman minkäänlaista teknistä koulutusta (ainakin yrittää) ymmärtää teknisiä ominaisuuksia ja edellytyksiä kirkasti mielessäni sen, kuinka konttorirotankin on tärkeää ymmärtää sopimusta laadittaessa mitä todellisuudessa ollaan tekemässä ja halutaan saavuttaa.

Syksyllä aloitin myös oikeustieteen maisteriopinnot ja vapaavalintaisten kurssien pääsisältönä on ollut työelämän innoittamana juurikin logistiikka. Samalla olen työelämässä päässyt perehtymään myös entistä enemmän tiekuljetusten maailmaan. Pitäähän sitä nimittäin tavaran kulkea satamasta eteenkin päin jollain tavalla. On mielenkiintoista oppia koko ajan uutta eri kuljetusmuodoista, niiden turvallisuudesta, tavaran kuormaamisesta ja monesta muusta yksityiskohdasta.

Sattumien kautta omalle alalle

Siitä tytöstä, joka ei saanut Brion junarataa tai legopalikkoja, vaan Barbeja, on nyt kehkeytymässä logistiikka-alan ammattilainen. Vaikkei kukaan koskaan oikeastaan ohjannut tälle alalle, taaksepäin katsoessa on verrattain selvää että täältä löytäisin ammatillisen kotini. Jos joku olisi joskus tänne päin ohjannut, olisin saattanut löytää perille nopeammin. Alalle syvemmin sukeltaessa olen myös ollut iloinen huomatessani kuinka paljon naisia varsinkin merenkulkualan ammattilaisten joukosta löytyy.

Toivonkin, että jos joku siellä nyt tuntee jonkun lapsen tai nuoren, oli kyseessä tyttö tai poika, joka on yhtä innostunut erinäisistä kulkuneuvoista kuin pikku-Piia on joskus ollut, että unohtaisitte perinteiset roolijaottelut. Työelämässä kun ei todellisia ammattilaisia varsinaisesti kiinnosta, mitä sieltä lahkeen varresta löytyy tai on löytymättä – vain oikealla osaamisella on väliä.