Viikon löytö: Mercedes-Benz CL 500

Mercedes-Benz CL 500 / kuvat Mikko Kilkki

Mikäli S-sarjan Coupé kiinnostaa, mutta uuteen ei ole varaa, kannattaa suunnata katseet hieman vanhempaan CL:ään. Niitä aina toisinaan putkahtelee myyntiin Keski-Suomessakin, joten nyt tarjoutui mahdollisuus koeajaa yksi sellainen. Kyseessä on Mercedeksen CL 500 vuosimallia 2003, mutta toki tuoreempiakin tämän mallin edustajia on olemassa aina vuosimalliin 2013 saakka.

Ikäänsä nähden tämä auto on kuitenkin varsin kohtuudella ajettu, 165tkm, ja hintaakin enää vain 14 880 euroa. Niinpä se on hyvin jo tavallisenkin palkansaajan ostettavissa. Mallimerkintä viittaa kuitenkin litratilavudeltaan suureen V8 koneeseen, ja tankkiin laitetaan tottakai bensaa, joten kovin edullista tämän auton ajaminen ei pitkän päälle ole. Ongelma se ei tietenkään ole silloin, kun pankkitililtä löytyy rahaa. Kyseessä on myös miedoin Mercedeksen CL, mitä on tehtaalta ulos tuupattu. Tätä isompia on sitten CL 600 ja täysverinen AMG. Kuusisatanenhan olisi sitten V12, mikäli tämä kasipyttyinen ei jostakin syystä herätä intohimoja. AMG on sitten tunnetusti ihan vain kasikoneella.

Mercedes-Benz CL – mitä yhteistä S-sarjaan?

Kyllä vain, CL ja S-sarjoilla todellakin löytyy yhtäläisyyksiä: Kokoluokka. Koska CL:n kanssa samaan aikaan ei ollut tuotannossa S-sarjalle omaa Coupea, voidaan CL:ää käytännössä siis pitää Ässän Coupemallisena serkkuna. Nykyään asiantila tosin on toisin, kun CL on mallinimenä haudattu, ja S-sarjasta löytyy oma Coupensa.

Tämä auto on tuotu Suomeen käytettynä, jakopää on ketjulla, ja varusteita löytyy automaattivaihteistosta kattoluukkuun. Paikat tästä autosta löytyy vain neljälle, ja teholukemaksi ilmoitetaan 306 hevosvoimaa. Koska päästöt on 299g/km, ei tokikaan kotimainen verojärjestelmä tätä autoa kovinkaan paljoa helli. Nykymittapuulla päästöt on toki isot ja tehot pienet, uudemmissa malleissa asiantila on taatusti toinen. Mutta äänimaailma, se vakuuttaa! En nyt äkkiseltään muista, olisinko aivan perusmallin Äässämersussa vastaavia ääniä kuullut. Ja nahkasisusta, se on ehjänpuoleista se – vaikkakin tylsähkön harmaa.

Mielenkiintoisuudet jatkuvat siitä, kun päätän selvittää tarkemmin tämän tuontiauton historiaa: Runkonumero selviää siten, että laittaa rekisteritunnuksen vaikkapa Bilteman varaosahakuun. Sitten Googlaa VIN Decoderin, ja syöttää varaosahaulla saamansa runkonumeron sinne. Paljastuu, että tämä auto on uutena toimitettu Venäjälle, ja myyty sikäläisen maahantuojan toimesta jollekkin onnelliselle. Kyllä vain, Ruotsista, Virosta ja Saksasta tuodut autothan tuntuvatkin jo niin nähdyiltä tämän rinnalla.

Minkälainen Mercedeksen CL 500 on ajaa?

Sisällä tunnelmat on kuin muissakin vastaavissa Mercedeksen isoissa autoissa. Varsinkin etupenkillä oltavat on varsin mukavuuspainotteiset, ja ajoasento löytyy ovessa olevien sähkösäätöjen kautta. Kun katseen suuntaa takapenkille, on helppo todeta, että taksitolpalle tämä auto ei sovellu. Auto lähtee käyntiin perinteisesti joko avaimesta, tai vaihtoehtoisesti vaihdekepin päässä olevasta napista, vastaavaa olen nähnyt aiemminkin Mercedeksellä hienommissa malleissa. Nappistartti vaihdekepin päästä myös toimii, kunhan siitä painaa kaksi kertaa. Aiemmin tämän aikakauden hienompaa Mercedestä ajaneelle mitään kulttuurishokkia ei tule, vaan kaikki on Mersumaisesti toteutettu.

Kone on tervekäyntisen oloinen, eikä mitään vikaa ilmene koeajon perusteella – ei edes senkään jälkeen, kun kone on ajettu lämpimäksi. Moottoritiellä meno on vakaata, ja menohaluja tuntuu piisaavan näin yksin ajaessa. Alustatuntuma on matka-ajoonkin sopiva, eikä sitä ole liialla jäykkyydellä menty pilaamaan. Voisi sanoa, että coupeen on saatu hyvin mahdutettua edustusauton meininki. Näin ei tokikaan aina ole.

Koska tämä auto on takavetoinen, niin parhaiten se soveltunee kesäharrasteisiin, vaikkapa kaveriporukalla jäätelöllä käymiseen. Vaihtoehtoisesti myös golfbägi mahtunee takakonttiin, jotta golfkentälle pääsee puttailemaan palloa. Vaikka nelivedon puute toki vaivaa, ei Mercedeksen CL ole siitäkään huolimatta niin onneton, mitä voisi äkkiseltään kuvitella. Jos tämä olisi etuvetoinen, silloin voisi toki sanoa että tunnelma on pilattu. Onneksi näin ei tokikaan ole, vaan takaveto todellakin löytyy.

Lopputulema – Tämä vai Ässä?

Jos Mercedeksen Ässä tuntuu jo nähdyltä, sekä ajelet autolla lähinnä itseksesi tai kaverin kanssa, voi CL olla tällöin hyvinkin pätevä vaihtoehto – olettaen tietty, että se soveltuu käyttötarpeisiin. Joten vertailla siis kannattaa. Näppituntuma ainakin minulla on se, että liikenteessä ainakin minua vastaan Ässäsarjalaisia tulee vastaan selvästi CL:ää enemmän, joten harvinaisempaa autoa haluavalle CL on vaihtoehto. Takapenkillähän tässä ei hirveästi mitään ylimääräistä tee, mutta varmaan sielläkin pakon sanelemana matkustaa.

Ja entä sitten se Venäjän tausta – näkyykö se? Ehkäpä sitten fiiliksenä, kun rupeaa miettimään sitä, että omistikohan tämän auton jokin oligarkki? Voi olla, että koulun vahtimestari tämän auton ensimmäinen omistaja ei ainakaan ollut.

Auto myynnissä: Jyväskylän Rinta-Jouppi / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki