Viikon vaihtari: Koeajossa Kia Stinger

Kia Stinger / kuvat Mikko

Olin jo hyvän tovin miettinyt, että Kia Stingerin koeajo voisi olla mielekäs kokemus. Olisin Stingeriä ainakin teoriassa voinut koeajaa jo vuoden 2018 Helsingin automessuilla, mutta koeajojono oli tuolloin vähintäänkin syntilistaa pidempi, joten Stinger sai tuolloin minun osaltani jäädä.

Tähän on syynsäkkin, sillä onhan Stinger speksien valossa melkoisen mehukas tapaus: 256 -hevosvoimainen auto, jossa on samassa paketissa käytännöllisyyttä ja takavetokivaa. Mikään supertehokas tämä ei tietenkään ole, onhan sitä aikojen saatossa tullut selvästi tehokkaampiakin autoja testattua. Arkikäyttöä ajatellen tehoja on kuitenkin tarpeeksi, jalkoihin tällä ei tarvitse jäädä. Mallistosta löytyy myös 3,3 -litrainen V6, mikäli puhtia haluaa Stingeriinsä enemmän.

Kun mietin Kiaa autonvalmistajana, niin omissa mielikuvissani Kia ei ole perinteisesti ollut ainakaan takavetoinen, paremminkin etuvetoinen tai nelivetoinen. Nyt koejon jälkimainingeissa voi todeta, että tämäkin asiantila on nyt onnistuneesti korjattu takavedon eduksi. Niin, ja vieläpä kun koeajo tehtiin talvella, joten kesällä olisi kiva koeajaa vastaava auto uudelleen.

Minkälainen on Kia Stinger?

Kia Stinger / kuvat Mikko

Kaikessa lyhykäisyydessään kyse on Kian lippulaivamallista. Tämänkertainen koeajoauto löytyi vaihtoautorivistä noin 20tkm ajettuna, ja on hinnat alkaen -versio. Siitäkin huolimatta hintalapussa luetellut varusteet ja ominaisuudet on hengästyttävän pitkä listaus. Tässä autossa löytyy esimerkiksi kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto, peruutuskamera ja navigointi. Nykyajan autoille siis varsin tyypillisiä varusteita.

Auton vuosimalli on 2019, ja se on rekisteröity kyseisen vuoden elokuussa. Se näkyy myös auton hintalapussa, sillä hinnaksi ilmoitetaan 49 880 euroa.

Vaihtoautona Kia Stinger ei ole mikään markkinoiden yleisin, sillä netin myyntipalstoilla niitä löytyy kaikkineen vain noin parisenkymmentä autoa.

Koeajo – Miltä tämä tuntuu?

Ajoasento säädetään sähköllä, ratin osalta on käsisäädöt. Kuljettajan paikalla 170cm pitkän kuljettajan on hyvä olla, ja hallintalaitteet löytyy järkeviltä paikoilta. Myös takapenkki tuli koeponnistettua, ja sielläkin istuisi jo mielellään. Hyvää Stingerissä on ehdottomasti tilat, sillä tavaratilan ja muiden sisätilojen osalta tämä soveltuu hyvin myös käyttöautoksi.

Kun Stingerillä lähtee ajamaan, välittyy autosta heti jämpti tunnelma. Ei mitään ylimääräisiä nitinöitä tai natinoita, ja kaikki on kuten pitääkin. Taajamassa meno on leppoista ja miellyttävää. Ainoa sanomisen paikka tulee moottoritiellä, sillä moottoritienopeuksissa käy ilmi, että rengasliikkeen kautta voi olla järkevää poiketa.

Koska isommilla ajonopeuksilla ratti hieman tärisee, olisi tästä johtuen hyvä tarkistaa renkaiden tasapainotus. Mistään vanteen sisäpinnassa olevasta jääpaakusta ei ole kyse, mikä voisi toki sekin aiheuttaa tärinää, jos talvivanteet ovat liian avonaiset. Koska alla on alumiinivanteet, on toki mahdollista, että vanteen sisäpintaan liimatuista tasapainotukseen tarkoitetuista painoista joku on jossain välissä irronnut. Tärinää en itse ainakaan huomannut esimerkiksi taajamanopeuksissa.

Kia Stingerissä on myös erilaisia ajotilamoodeja tarjolla, jotka muuttavat auton luonnetta. Kaikkein sporttisimman ajotilamoodin kanssa luistoneston merkitys on minimoitu, mikä tuonee pientä lisähauskaa talvella, jos vain on kenttää missä temmeltää. Äänimaailma ei tämän kaksilitraisen koneen kanssa ole vielä mikään kauhean brutaali, joten olisi kiva päästä vertaamaan se malliston tehokkain. Toisaalta tässä koeajoauton koneessa on pienemmät päästöt, mikä taas vaikuttaa selkeästi verotuksellisiin asioihin.

Kia Stingerillä on varsin leppoisaa ajaa myös pienempiä mutkateitä. Tuntuu että juuri sellaiseen Kia Stinger on kuin luotu. Ja jos vielä kohti aamuaurinkoa saisi ajaa, niin itse tekisin sen mielelläni! Kun tämmöinen vannoutunut petroolipää koeajaa, niin fiilis on silloin tärkeässä osassa. Se tästä autosta käytännöllisyyden lisäksi löytyy. Ja on toki aina hyvä, jos molemmat asiat saisi samassa paketissa.

Lopputulema

Mitä enemmän auto maksaa, sen tärkeämpää on se, että paketti on kokonaisuutena ajatellen hyvä ja toimiva. Itse pidän Kia Stingeriä varsin hyvänä vaihtoehtona silloin, kun vastaavaa autoa on etsimässä. Koeajolla kannattaa ehdottomasti poiketa ja tarjous pyytää. Sittenhän sen näkee, kun vertaa saatuja tarjouksia ja koeajofiiliksiä keskenään.

Ja mainittua renkaiden tasapainotusta ei kannata säikkyä, sillä osaava rengasasentaja tekee työn kunnolla samalla, kun odotat kahvikupin ja päivän lehden kanssa aulassa.

Auto myynnissä: Rinta-Jouppi, Jyväskylä / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti Mikko Kilkki