Viikon vaihtoauto – koeajossa Cadillac Seville STS

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Olin hetken kärkkynyt Forecaa ja kalenteria siksi, että pääsisin koeajamaan jälleen autoa, jollaista en ole koskaan aiemmin ajanut. Olen useimmiten kelin osalta tarkka siksi, koska vesisateella likaista autoa ei ole kivaa kuvata. Sadepäivän koittaessa voi sitten mennä kotitoimistoon tai muualle kirjoittamaan juttua, kuten nyt tein.

Olen kerran aikaisemmin ajanut Cadillacilla, mutta mallina oli tuolloin Escalade, johon oli tehty kaasumuunnos. Nyt minua odotti autoliikkeesä Cadillac Seville STS, joka oli autoliikkeen myynnissä aivan alkuperäiskuntoisena. On hienoa, että vanhempia Cadillaceja on säästynyt myös näin, ilman mitään kaasumuunnoksia tai muutakaan tuningeja. Kun minä menin koeajolle, auto oli toki pesty, mutta mitään muuta fiksausta sille ei ollut autoliikkeen toimesta tehty.

Tämän Cadillac Sevillen historia on mielestäni varsin mielenkiintoinen – se on myyty uutena Helsingin Metro-autosta, ja päätynyt silloisen omistajan matkassa Ranskaan. Ranskasta auto on viety Sveitsiin, ja Sveitsistä aikanaan palannut tänne Suomeen. Hanskalokerosta löytyy edelleen, kuluneiden vuosikymmenien jälkeen kuitteja ja papereita Ranskan ja Sveitsin vuosien ajalta, sekä edelleen auton uutena myyneen myyjän käyntikortti. Myös Cadillacin alkuperäinen kynä, laskin, ja korkkaamaton muistikirja on edelleen tallessa. Laskinta vilkaisin senverran, että se toimii edelleen.

Minkälainen auto on Cadillac Seville STS?

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Auto on vuosimallia 1995, ja konehuoneessa mylvii 4,6 -litrainen bensapata, tottakai V8. Varusteiltaan auto on ollut uutena varsin messevä, sillä ajoasento löytyy sähkösäätöjen kautta. Näihin aikoihin istuimen sähkösäädöt eivät olleet vielä mitenkään yleisiä. Se mikä on mukava huomata, on se, että kaikki kuljettajan istuimen sähkösäädöt toimii. Myöskin vilkaisu mittaristoon tuottaa epäuskoisen tunteen siitä, että onko auto todella yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä?

Varustelistaus käsittää niin ilmastointiautomatiikan, nahkaverhoilun, yhdet renkaat, ja kaikkea muuta varsin mielenkiintoista yksityiskohtaa. Yksityiskohdista mainittakoon, että bensatankin luukku avataan hanskalokerosta löytyvän napin kautta!

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Ikäänsä nähden auto on erittäin maltilla ajettu, sillä matkamittarin mukaan Seville STS on nähnyt tietä vain 68 000 kilometrin verran. Siis anteeksi, mitä? Ihmettelen asiaa siksi, että auto on uutena ollut enemmän käyttöauto kuin harrasteauto. Mutta toisaalta, pienet kilometrit tuskin haittaavat ketään. Auto on niin hienossa kunnossa, ja myyntihinta enää vajaan kymppitonnin, että se tulee varmasti päätymään vielä johonkin hyvään kotiin harrasteautoksi.

Juttua kirjoittaessa vilkaisu netin myyntipalstoille osoittaa, että Cadillac Sevillejä on Suomessa myynnissä aavistuksen vajaa parikymmentä. Myytävien autojen joukosta saattoi jonkun melko kohtuullisillakin kilometreillä olevan Sevillen löytää, mikäli tälle autolle haluaa vertailuksi jonkun myytävän vastineen etsiä. Tämä oli Keski-Suomen ainut myynnissä oleva Cadillac Seville. Muut vastaavat autot mitä näillä nurkilla on, löytyvät harrastajien talleista.

Koeajo – Mitkä fiilikset?

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Auto lähtee avaimesta käyntiin, ja ajoasento löytyy edelleen mallikelpoisesti kuntoon. Käsijarru, mikä oikealta nimeltään on seisontajarru, löytyy jenkkityyliin pedaalimallisena vasemmalta puolelta. Kasikoneen käyntiääni on varsin miellyttävää kuultavaa. Teholukema on 299 hevosvoimaa, mikä ei nykymittapuulla ole mitenkään järisyttävä – mutta kolikolla on tässäkin tapauksessa kääntöpuoli. On mahtava kuunnella, kuinka bensa palaa moottorissa! Eikä tämä mikään urheiluauto ole, vaan nautiskelijan auto.

Menopuoli on taajamassa herraskainen. On erittäin helppo kuvitella, kuinka joku on ollut Sevillestään erittäin tohkeissaan, kun auto on ollut uusi. Siitäkin huolimatta, että Seville STS oli malliston miedoin versio. Perusautoihin tottuneelle on helppo kuvitella suuren pörssiyhtiön toimitusjohtajan matkustavan Cadillacinsa takapenkillä kohti seuraavaa palaveria.

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Myös moottoritiellä meno on toimivan oloista – joskin kulutus on nykymittapuulla ja bensan hinnoilla niin järjetön, että pitkälle matkalle autoa ei kannata todellakaan viedä. Toinen syy on se, että autovanhusta kannattaa jo säästellä ja varjella ylimääräisiltä kilometreiltä. Ajaa toki täytyy, ettei esimerkiksi moottori ja jarrut jumiudu käytön puutteesta.

Myyjän kertoman mukaan yksi vika autosta on havaittu – nimittäin keskuslukitus ei toimi apukuskin puoleiseen oveen. Koeajon perusteella kaikki muu vaikuttaakin olevan kunnossa, oli moottori kylmä tai lämmin. Osa vioista kun saattaa ilmetä moottorin ollessa kylmä, osa taas kun moottori on lämminnyt.

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Kaikkineen Cadillac Seville STS:n parasta antia on miellyttävä ajotuntuma ja loistofiilis! Myös takapenkkitilat voi laskea Sevillen hyviksi ja miellyttäviksi puoliksi, sillä siellä tuntuu aikuinenkin matkustavan mielikseen paikasta A paikkaan B. Ainakin matka määränpäähän on miellyttävä.

Onko Sevillessä sitten mitään huonoa? Ehkä huonoin puoli näkyy huoltoasemalla tankatessa, sillä bensakauppiaan kanssa kannattaa olla hyvää pataa.

Lopputulema – Harrasteautoksi todella miellyttävä

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Nykyinen asenneilmapiiri ei tietenkään tue isomoottorisia autoja. Mutta toisaalta, harrasteautoissa joissa isot moottorit ovat, ei yleensä ajeta paljoa. Kesän aikana kilometrejä tulee se mitä tulee, kun talvikaudeksi auto laitetaan seisontaan. Monelle autoharrastajalle ajamista tärkeämpää saattaa olla autoharrastuksen sosiaalinen puoli, ja siksi järjestetäänkin kokoontumisajoja ja harrastetapahtumia.

Jos itsellä olisi mahdollisuus, ostaisin mielelläni tämmöisen auton harrastekäyttöön. Tähän mahtuu hulppeasti kaverit kyytiin, ja voisi poiketa vaikkapa jätskille kauniina kesäpäivänä. Mikään avoauto tämä ei ole, mutta ei aina avoa tarvitakkaan. Myös kohtuuhintaan on ostettavissa erittäin miellyttävä harrasteauto, ja tämä Cadillac Seville STS on siitä loistava esimerkki. Hintaa tällä on enää 9880 euroa.

Nykymittapuulla tämä ei ole mikään varsinainen järkiostos, vaan hintalappu sisältää noin kymppitonnilla pelkkää fiilistä. Siitä joku autonörtti on valmis maksamaan. Ostaja tietää mitä haluaa ja mitä saa, ja järkiautoa hakeva ajaisi ennemmin Toyota Corollalla tai Seat Leonilla.

Koeajossa Cadillac Seville STS / kuvat Mikko Kilkki

Auto myynnissä: Rinta-Joupin autoliike, Jyväskylä / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki